29.04.2022

Kesä tulee – tiedossa kesätöitä ja kesäkampanjoita!

Hyrylän urheilukeskuksessa Tuusulassa pystyi huhtikuun lopulla 2022 nauttimaan sekä hiihdosta että kesäisestä säästä! Kuva: KivaaTekemista.fi

--

Työllistämme nyt jo kymmenentenä kesänä (!) kesätyöntekijän tai kesätyöntekijöitä.

Työtehtäviin kuuluu muun muassa KivaaTekemistä.fi –hakupalvelun kohdetietojen päivitys.

Työ sopii sinulle, jos olet omatoiminen ja tehokas, tykkäät tutustua kotimaisiin käyntikohteisiin ja tarkistaa niiden tietojen ajantasaisuutta pääasiassa verkon kautta.

Halutessasi oman jutun kirjoittaminen esimerkiksi työkokemuksesi pohjalta mediaamme on mahdollista!

Tarjoamme alustavasti n. 75 tunnin 2-3 viikon jakson (n. 6 h/pv), jonka ajankohta sovitaan erikseen. Työ tapahtuu toimistollamme Amerintiellä Tuusulassa sekä etätyönä. Hyvä äidinkielen taito ja oma kannettava tietokone katsotaan eduiksi.

Tarkoituksenamme on hyödyntää kunnan pientä tukea kesätyöllistämiseen osana palkkaa (esim. Tuusulassa 15-20 -vuotiaille / 2002-2007 syntyneille). Otathan yhteyttä viipymättä, jos työ kiinnostaa sinua!

(yhteystiedot jutun lopussa)

KivaaTekemistä.fi on työllistänyt kesäisin nuoria vuodesta 2013 lähtien. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä.fi on työllistänyt kesäisin nuoria vuodesta 2013 lähtien. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

--

Kesäkampanjat tulevat

Jos sinulla on käyntikohde, putiikki, ravintola tai vaikka kotieläintila, otathan yhteyttä sopiaksesi tavoittavan kesäkampanjan.

Vierailemme kiintoisissa kotimaan kohteissa ja teemme niistä juttuja. Samalla asiakaskohde nostetaan ns. Tähtikohteeksi, jolloin se näkyy ja löytyy sivustoiltamme (www.kivaatekemista.fi ja www.likefinland.com) ensimmäisten joukossa 12 kk ajan.

Esimerkiksi viime kesän Heinola-juttuamme on luettu yhteensä 1.400 kertaa hyvällä yli 4 min lukuajalla ja juttuamme inkoolaisesta Lomamäen Lemmikkipuistosta yli 1.000 kertaa, sitäkin yli 4 min lukuajalla. (lähde: Google Analytics)

Kampanjoiden pääpostaukset sosiaalisessa mediassa levisivät kohdennetusti keskimäärin yli 9.000 ihmiselle hyvätasoisella sitoutumisella (tykkäykset, jaot, toimet). Lisäksi on tehty paljon muita toimia näidenkin uniikkien kohteiden tunnettuuden ja tavoittavuuden hyväksi.

--

Tuoreimpiin juttuihimme pääset tästä. Tutustuimme huhtikuun alussa yhteen Suomen suurimmista lelukaupoista Keravalla.

--

Hyvää kesää!

Henri

--

Kesätyö- ja kampanjatiedustelut: Henri Elo, p. 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

--

Olemme vuonna 2013 perustettu yritys (Sarimedia Oy) Tuusulasta. Ylläpidämme valtakunnallista vapaa-ajan mediaa ja n. 5.000 kohteen hakupalvelua www.kivaatekemista.fi / www.likefinland.com. Päätuotteemme on sisältömarkkinoinnillinen artikkeli vapaa-ajan kohteesta tai palvelusta, ja siihen liittyvä markkinointikampanja kanavissamme ja sosiaalisessa mediassa.

Pääkohderyhmämme on naiset 25-60v ja perheet, painottuen väestön suhteessa Etelä-Suomeen. Kohdennamme julkaisuja sosiaalisessa mediassa kampanjasta riippuen sopivaan kohderyhmään mm. alueellisesti. Teimme vuoden 2021 kävijäennätyksen heinäkuussa 41.100 hlöä/kk (kivaatekemista.fi) ja meillä on n. 20.000 sosiaalisen median seuraajaa (KivaaTekemistä & LikeFinland).

23.02.2022

Talman suksihuolto uudistui - paljon tekemistä hiihtolomalla!

Talma Ski:n taka-snowpark sopii hyvin niillekin, joille eturinteen snowparkin hyppyrit ovat liian isoja. Taka-snowparkista löytyy niin hyppyreitä kuin pienempiä reilejä ja bokseja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Vierailimme ja nautimme lumisista laskukeleistä hiihtoloman kunniaksi Talma Ski:ssä Sipoossa. Talmaan on lyhyt matka niin pääkaupunkiseulta kuin Keski- ja Itä-Uudenmaan kunnista.

Kaikki rinteet ovat avoinna ja myös ravintolan tarjonta on monipuolista kotiruuasta burgereihin ja pizzoihin. Nam! :)

Jere ja Titta esittelivät Talman laajentunutta suksihuoltoa uusine hionta- ja vahauslaitteineen.

Jere ja Titta esittelivät Talman laajentunutta suksihuoltoa uusine hionta- ja vahauslaitteineen. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

 

Talma Ski:n uutuutena tällä kaudella ovat laajentuneet suksihuoltotilat ja -laitteet. Vuokraamon yhteydessä on nyt oma työtila nykyaikaisine hioma- ja kanttien terotus- kuin vahauslaitteineen.

Huoltopäällikkö Jere Haljala kertoo, että asiakas saa nyt suksensa tai lautansa takaisin pääsääntöisesti samana tai seuraavana päivänä. 

"Huolto parantaa suksen kestävyyttä ja käyttöikää. Huollamme myös vuokraamon välineet pari kertaa kaudessa, jotta laskeminen on mukavaa ja mielekästä."

Kuvassa oikealla ylhäällä näkyy robotiikalla toimiva hiomakone, jolla pohjaan saadaan haluttu kuvio ja enimmät naarmut pois. Samalla laitteella teroitetaan suksen ja lumilaudan kantit. Oikealla alhaalla on puolestaan vahauslaite, jolla vaha sulatetaan suksen pintaan tehokkaasti ja ekologisesti. Infrapuna kuumentaa vahan 160 asteeseen.

Voitelu kustantaa 20 euroa, perushuolto 40 euroa (sis. hionta, kanttien teroitus, voitelu) ja perushuolto kolojen paikkauksineen (edellä vas. alakuva) 50 euroa. Perushuolto ja luistovoitelu ovat saatavissa myös murtsikoille eli maastohiihtosuksille.

 Talma Ski tarjoaa mukavat puitteet talviloman viettoon. Takarinteissä (vas. ylh.) on lyhyemmät jonot kuin eturinteessä. Werneri Parkissa on lumikivaa ja kaiken moisia laskuvälineitä perheen pienimmille.

Talma Ski tarjoaa mukavat puitteet talviloman viettoon. Takarinteissä (oik. ylh.) on lyhyemmät jonot kuin eturinteessä. Werneri Parkissa on lumikivaa ja kaiken moisia laskuvälineitä perheen pienimmille. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

 

Talma Ski:n vuokraamon ja huollon sivuille pääset tästä.

Talman hiihtokoulun varaus on uudistunut. Voit varata joko yksityistunnin tai kurssipaikan kätevästi täältä.

-- 

MAINOS Kivaa Tekemistä -verkkokaupan ale jatkuu!

Tilaa itselle tai lahjaksi tästäSyötä alennuskoodi "ALE2022", niin saat -10 % alennuksen Jokipiin Pellavan ihanista uutuustuotteista sekä kotimaisista sijoituskirjoista! Toimitus kotimaahan, postikulut 0 e.

--

Talvilomaviikoilla riittää tekemistä. Kuvat: Heinolan museot ja Visit Uusikapunki, sosiaalinen media

Taidetta ja luontoa - talvilomaviikoilla riittää tekemistä. Kuvat: Heinolan museot ja Visit Uusikaupunki, sosiaalinen media

 

Kuten viime viikolla kirjoitimme, hiihtolomalla on todella paljon tekemistä niin Tähtikohteissamme kuin monissa muissakin kohteissa.

Koulujen talvilomia vietetään viikoilla 8-10. Esimerkiksi Lohjan hiihtolomatarjontaan voit tutustua täälläUudenkaupungin täällä ja Heinolan täällä. Lue viime viikon jutustamme lisää!

Mukavaa loman jatkoa!

Henri

--

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

22.12.2021

Hyvää Joulua - vuonna 2021 eniten luettiin näitä!

On jälleen se aika vuodesta, kun on on hyvä katsoa vähän mennyttä ja luoda sen jälkeen katse tulevaan. On myös rauhoittumisen aika.

Toivottavasti joulu on leppoisaa aikaa sinullekin - ilman liikoja huolia ja stressiä. Ethän liikaa ajattele, mitä muut ihmiset ajattelevat. Se ei tarkoita sitä, etteikö kanssaihmisiä voisi ottaa huomioon.

Vuonna 2021 ilmestyneistä jutuista luetuin oli Revontulen lasi-igluista ja Maalaistalo Sipilästä kertova juttumme helmikuulta. Kuva: KivaaTekemista.fi

Vuonna 2021 ilmestyneistä jutuista luetuin oli Revontulen lasi-igluista ja Maalaistalo Sipilästä kertova juttumme maaliskuulta. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Selvästi luetuin kampanjajuttumme oli talvilomajuttu Keski-Suomen Hankasalmelta, jossa vierailimme helmikuussa. Juttua on luettu yli 1.500 kertaa yli 6 minuutin lukuajalla, eli yli 150 tuntia. (lähde: Google Analytics)

Revontuli Resort on täyden palvelun lomakeskus lähellä Häkärinteitä, jossa voit nauttia laskettelun hurmasta. Revontuli on rakennuttanut Iso-Virmasjärven rannalle upeita lasi-igluja, joissa pääsee arjesta irti. Samalla reissulla vierailimme naapurikunnan Pieksämeän Maalaistalo Sipilässä, jossa on kuvattu myös Farmi Suomi -tv-sarjaa! Lue juttumme

Kaksi seuraavaksi luetuinta juttua olivat juttumme Heinolasta (yli 1.300 lukijaa) ja Lomamäen Lemmikkipuistosta Inkoossa (n. 1.000 lukijaa). Molemmmissa keskimääräinen lukuaika ylitti 4 minuuttia.

Kuva Heinolan upeasta DiscGolfParkista, jossa vierailimme kesäreissulla heinäkuussa. Kuva: KivaaTekemista.fi

Kuva Heinolan upeasta DiscGolfParkista, jossa vierailimme kesäreissulla heinäkuussa. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Vierailin Heinolassa aivan kesän alussa ja julkaisimme jo perinteeksi muodostuneen juttumme tästä upeasta kesäkaupungista harjuineen, kahviloineen, museoineen ja lintuhoitoloineen.

Lomailimme Heinolassa uudestaan perheen kesäreissulla heinäkuussa, jolloin yövyimme teltassa Heinäsaari Campingissä, pulahdimme puhdasvetiseen Ruotsalaiseen ja heittelimme frisbeetä yhdellä Suomen monipuolisimmista frisbeegolfkeskuksista, Heinola DiscGolfPark Worldissä, jossa on useita eritasoisia ratoja ja heittopaikkoja.

Juttumme Heinolasta

 

Lomamäen Lemmikkipuisto Inkoossa on ainutlaatuinen elämyskohde Länsi-Uudellamaalla Inkoossa. Kuva: KivaaTekemista.fi

Lomamäen Lemmikkipuisto on ainutlaatuinen elämyskohde Länsi-Uudellamaalla Inkoossa. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Lomamäen Lemmikkipuisto ei ole uusi kohde, mutta se on eksoottinen helmi, joka kehittyy joka vuosi. Nytkin sinne oltiin rakentamassa uutta rakennusta eläinpuiston käyttöön. 

Villisika, kalkkuna, papukaija, kettu ja pesukarhu - esimerkiksi näihin voit törmätä Lomamäen poluilla ja aitauksissa. Eläimistä huolehditaan ja eläimiin tutustumisen lisäksi tarjolla on viihtyisä Kirnukahvila burgereineen, leikkipaikkoja sekä saniteettitilat.

Lue lisää

-- 

MAINOS - Kivaa Tekemistä -verkkokaupan Joulu!

Tilaa itselle tai lahjaksi tästä. Syötä ALE-koodi "JOULU21", niin saat -15 % alennuksen Jokipiin Pellavan ihanista uutuustuotteista sekä kotimaisista sijoituskirjoista 31.12.2021 saakka! Toimitus, kotimaa 0 e.

--

Vuosi oli olosuhteisiin nähden onnistunut. Erityisen tyytyväinen olen uuteen yhteistyöhän Booking.comin kanssa. Suosithan majoitusvarauksissasi sivustomme Booking-linkkejä! Esimerkiksi tämän jutun paikkakunnilta löydät mainioita majoituskohteita, surffaile lisää tästä!

Toteutimme jälleen myös suositut Ihanimmat putiikit ja Ihanimmat majoituskohteet -sisällöt ja kampanjat (molemmissa keskimäärin yli 1.000 lukijaa tähän mennessä hyvällä lukuajalla + hyvä some-tavoittavuus > 10.000 hlöä/kampanja), ja sivustollemme tehtiin tiettyjä kehitystoimia. Vuoden kävijäennätys heinäkuussa 41.100 (kivaatekemista.fi) päihitti viime vuoden vastaavan luvun.

Rauhaisaa Joulun aikaa,

Henri

--

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

22.09.2021

Ehdota Ihanimpiin majataloihin suosikkiasi! - Tuusulanjärvelle uusi lähiruokaviikko

Kuvassa vas. ylhäältä oikealle alas: Kolin Keidas Lieksassa, Ravintola Kansakoulu ja Majatalo Kemiönsaaressa, Apteekinmajoitus Vääksyssä ja Maalaistalo Sipilä Pieksämäellä. Kuvat: kohteet

 

Olemme julkaisemassa nyt syksyllä Ihanimmat majoituskohteet -juttua jo kuudetta kertaa peräkkäin. Kuvassa olevat kohteet olivat esillä viime vuoden jutussa ja ne ovat myös Tähtikohteitamme. Jutussa vuosi sitten esittelimme monta muutakin teidän lukijoiden vinkkaamaa kohdetta. :)

Toivottavasti saamme hyviä ehdotuksia lisää myös tänä vuonna. Palkinnot ovat hyvät, sillä arvomme vastaajien kesken kaksi Jokipiin Pellavan uutuustuotetta, Timantti -keittiöpyyhesettiä. Yksi lahjapakkaus sisältää kaksi Ivana Helsingin Paola Suhosen suunnittelemaa pyyhettä!

Voit ehdottaa kommentoimalla perusteluineen joka meidän Facebookissa esim. täällä tai palautelomakkeemme kautta täällä.

 

Tiesithän, että Kivaa Tekemistä -verkkokaupassa on myynnissä niin Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia kuin kotimaista sijoituskirjallisuutta. Postikulut 0 e. Kuvaleike https://holvi.com/shop/kivaatekemista/

Tiesithän, että Kivaa Tekemistä -verkkokaupassa on myynnissä niin Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia kuin kotimaista sijoituskirjallisuutta. Postikulut 0 e. Kuvaleike https://holvi.com/shop/kivaatekemista/

 

Olemme julkaisseet loppukesällä sisältöjä mm. Seikkailupuisto Huipun uudesta verkkopuistosta perheen pienimmille. Lue lisää Suomen oloissa ainutlaatuisesta, turvallisesta verkkopuistosta puiden latvuksissa seikkailujutustamme.

Samoin vierailimme mosaiikkitaiteilija Leena Nion valloittavassa näyttelyssä Tuusulan Jokelassa. Kesänäyttely oli ensi kerran esillä jo 2010! Tutustu mosaiikin maailmaan jutussamme.

Muusikko Kristian Meurman on myös lahjakas kirjoittaja ja luonnon ystävä. Hän kirjoitti mediaamme kesän aikana kaikkiaan kolme artikkelia osana yhteistyötämme Sipoon kunnan kanssa. Kristian kirjoitti suomeksi Sipoonkorven kansallispuistosta ja Sipoon saaristosta. Tämän lisäksi hän loihti Sipoosta englanninkielisen jutun LikeFinland.com -sivustolle.

 

Hotelli Gustavelundissa voit tutustua mm. designiin, oikealla Krapin uusi keittiöpäällikkö Lasse Lauton, Krapin Pajan Anu Uhlenius ja Krapin vetäjä

Hotelli Gustavelundissa voit tutustua mm. designiin, oikealla Krapin uusi keittiöpäällikkö Lasse Lauton, Krapin Pajan Anu Uhlenius ja Krapin vetäjä "talonpoika" Pekka Holma. Alhaalla pääsin tutustumaan Lammaskallion tilan asukkeihin, oik. alhaalla ruokaosuuskunta Oma Maan Ulla Pulkka esittelee vesimeloonia. Oma Maa toimii Lassilan luomutilan yhteydessä. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

 

Tuusulanjärvi on muutakin kuin taiteilijakoteja. Alueen ruokakulttuuri luomu- ja lähiruokineen ja -tuottajineen pääsee oikeuksiinsa uudella Ruokaa läheltä -teemaviikolla 23.9.-3.10.2021. Kannattaa tutustua! Monet kohteet, maalaishenkiset tilapuodit sekä ravintolat ovat toki avoinna myös teemaviikon ulkopuolella. Vierailimme kohteissa - lue lisää

--

Teimme kuluvan vuoden kävijäennätyksen jälleen heinäkuussa: 41.100 istuntoa kivaatekemista.fi (hakupalvelu + media).

Se ylitti viime vuoden tason lievästi ja olemme siihen tyytyväisiä. :) Kohteet ja sisältömme löydetään ja huomataan.

Pääkohderyhmämme on matkailusta ja käyntikohteista kiinnostuneet aktiiviset naiset ja perheet, muita kohderyhmiä unohtamatta. Markkinoimme sisältöjä myös alueellisesti ja teeman mukaan sosiaalisessa mediassa. Teemme juttuja ja kampanjoita ympäri vuoden.

Olethan yhteydessä, jos haluat erottua aidon, puhuttelevan jutun ja jatkuvan Kivaa Tekemistä Tähtikohde-näkyvyyden myötä!

Syysterveisin,

Henri

--

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

27.07.2021

Viihtyisiä kohteita - Aada ja Akseli kesätyössä - Booking-yhteistyö näkyy!

Suomen suvi on kaunis. Kuvamme Kanta-Hämeestä Lopen Ojajärveltä. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Kesä tuli aurinkoisempana ja helteisempänä kuin pitkään aikaan. Myös KivaaTekemistä.fi -palvelussa kesäsesonki on ollut vilkas ja olemme saaneet markkinoitua tosi monia viihtyisiä kohteita. 

Esimerkkejä Tähtikohteistamme ovat Lomamäen Lemmikkipuisto Inkoossa ja Orimattilan kotieläinpuisto, joissa molemmissa vierailimme ja joista kirjoitimme. Lomamäellä emme olleet aiemmin käyneet, mutta se täytti juuri ne odotukset, joita lapset halusivatkin. Pääsimme silittämään kettua!

Orimattilassakaan emme olleet käyneet moneen vuoteen ja viihtyisä maalaismiljöö rentoutti. Oli kiva kuulla, että lapsiperheiden lisäksi myös nuoret parit ja seniorit ovat löytäneet puiston. :)

Muita kesän tärkeitä sisältöjämme ovat mm. Heinola kohteineen, Jokipiin Pellvan tehtaanmyymälä lakeudella sekä Mäntsälän Kivapiha-puutarha ja Art Bouffant -patsasnäyttely. Vierailimme ensi kertaa myös Muurlan Art Bouffantissa.

Uusia vieraskynä-juttuja palvelussamme on niin UudestakaupungistaSuomenlinnasta kuin Sipoonkorven kansallispuistosta. Sipoosta mediaamme kirjoitti Sipoon kunnan viestinnän korkeakouluharjoittelija, muusikko Kristian Meurman, joka viihtyy luonnosa!

 

Nuoret pääsivät kesätöihin

Aada auttoi kuvaushommissa Orimattilan kotieläinpuistossa kesäkuussa 2021. Veikeät possut röhnöttävät. :) Kuva: KivaaTekemista.fi

Aada auttoi kuvaushommissa Orimattilan kotieläinpuistossa kesäkuussa 2021. Veikeät possut röhnöttävät. :) Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Jälleen tänä kesänä saimme kaksi reipasta kesätyöntekijää Keski-Uudeltamaalta. Aada Elo päivitti kohteita ja oli mukana kahdella juttukeikalla kesäkuussa. Aada teki Instagram-postauksia, joihin pääsee myös eläinpuisto-jutuistamme.

Akseli Järvinen jatkoi Aadan aloittamaa päivitystyötä heinäkuussa, jotta sinä löytäisit ajantasaista tietoa ja kivoja kohteita koko Suomen kattavasta hakupalvelustamme.

Tiesithän, että palvelumme toimii kaikilla päätelaitteilla osoitteessa www.kivaatekemista.fi. Laitathan sivustomme suosikkeihin.

 

Akselille läppäri on tuttu työkalu ja hän oli kesätöissä meillä jo on viime kesänä. Kuva toimistomme edustalta Tuusulasta. Kuva: KivaaTekemista.fi 

Akselille läppäri on tuttu työkalu ja hän oli kesätöissä meillä jo viime kesänä. Kuva toimistomme edustalta Tuusulasta. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Booking-yhteistyö alkoi

Toteutimme 2020-2021 tärkeän sivustouudistuksen yhteistyössä Base Solutionsin kanssa. Palvelumme etusivun pääkategoria Muut kohteet on poistunut, ja tilalle on tullut Ruoka ja majoitus.

Olemme jo päivittäneet ja lisäämme jatkossa vielä enemmän paikkakuntakohtaisia Booking-sivuja, joista voit kätevästi siirtyä Booking.com -sivustolle. Samoin Ruoka ja -majoitus -pääsivulta voit näppärästi vertailla majoituskohteita kartalla.

Suosithan majoitusvarauksissa sivustomme Booking-linkkejä. KivaaTekemista.fi / LikeFinland.com on Booking.comin Affiliate Partner.

Samalla Ruoka ja majoitus -teeman Tähtikohteisiin on helpompi tehdä varauksia kauttamme. Kaikki hyötyvät ja voimme kehittää palvelua vastakin.

 

Booking.com on KivaaTekemista.fi -palvelun yhteistyökumppani.

 

KivaaTekemista.fi -sivustolla vieraili tämän vuoden (2021) kesäkuussa 26.900 henkilöä, joka on 3 % enemmän kuin vuosi sitten. (haku + media, istunnot) Viimeisen 30 päivän vastaava taso on jopa 40.000 ylittäen lievästi vuoden takaisen heinäkuun.

Myyntimme kasvoi sekä touko- että kesäkuussa, ja monipuolinen näkyvyys kanavissamme on varmasti ollut markkinointipanoksen arvoinen.

Pääkohderyhmämme on käyntikohteista ja matkailusta kiinnostuneet naiset ja perheet painottuen Etelä-Suomeen. Markkinoimme kohteita ja sisältöjä sosiaalisessa mediassa sekä alueellisesti, teemasta kiinnostuneille että aktiivislle seuraajillemme, joita on n. 20.000.

Hyvää kesän jatkoa Sinulle!

t. Henri

 

 --

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

15.05.2021

Kevätkuulumisia - yhteistyöllä enemmän asiakkaita

Art Bouffant on mukava chillailukohde ulko- ja sisänäyttelyineen Mäntsälässä Kivapihan kiinteistöllä. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

Ihanat ilmat ovat hellineet ympäri Suomea aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Kevät on sujunut mukavasti ja töitä KivaaTekemista.fi -palvelun parissa on riittänyt kaiken aikaa. Meneillä on myös tärkeä sivustouudistus, jossa pääkategoria Muut kohteet on muuttumassa Ruoka ja majoitus -kategoriaksi, jolloin asiakkainamme olevat ravintolat ja majoituskohteet erottuvat aiempaa paremmin myös hakupalvleun puolella.

Kevään artikkelikampanjoita ovat olleet mm. Ihanimmat putiikit 2021, joka ilmestyi jo viidettä kertaa! Vierailimme yllättävän laajassa suutari- ja second hand -liikkeessä Kenkäkingissä Keravalla. Ihanimmat-jutussa on toistakymmentä hyvää ehdotusta perusteluineen, kiitos vinkkaajille!

Samoin kirjoitimme Tyykipuodista, joka on kangaskauppa ja sijaitsee kivenheiton päässä kenkäkingistä. Edelleen Mäntsälän kohteista puutarhamyymälä Kivapihasta ja moottoripyöräliike W-bikesta kävimme kysymässä uudet kuulumiset. (Juttuihin pääset kohteen nimeä klikkaamalla.)

 

Frisbeegolf on ollut ilahduttavan suosittu kivan tekemisen harrastus korona-aikana erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Kenttiä on eri tasoisia ympäri Suomen, kuva Tuusulan keskivaativalta Ford DiscGolfPark -kentältä, jossa useat väylät ovat yli 100-metrisiä. Kuva: KivaaTekemista.fi

Frisbeegolf on ollut ilahduttavan suosittu kivan tekemisen harrastus korona-aikana erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Eri tasoisia kenttiä on ympäri Suomen, kuva Tuusulan keskivaativalta Ford DiscGolfPark -kentältä, jossa useat väylät ovat yli 100-metrisiä. Kuva: KivaaTekemista.fi

 

On hienoa, kun yli 23.000 norsun Willa Fantti -näyttely Lahden Nastolassa avasi jälleen ovensa oltuaan viime kesänä suljettu. Auli ja Jarmo toivottavat Sinut tervetulleeksi toukokuusta syyskuuhun ti, to ja su klo 12-18. Kyseessä on edullinen koko perheen päiväretkikohde norsunäyttelystä perinnetilaan.

Seikkailupuisto Huippu Espoossa laajeni puolestaan luonnossa pelattaviin pakopeleihin kiipeilyseikkailun ja minigolfin lisäksi.

--

Kesällä ihmisiä on paljon liikkeellä ja markkinointi kannattaa hoitaa kumppanin kanssa. Näin viesti kohteestasi saavuttaa muutkin kuin kaveripiirin ja kohteen ydinseuraajat.

KivaaTekemista.fi -sivustolla vieraili viime heinäkuussa 39.900 henkilöä. Pääkohderyhmämme on aktiiviset naiset ja perheet painottuen Etelä-Suomeen. Artikkelikampanjoitamme markkinoimme sosiaalisessa mediassa myös alueellisesti ja teemasta kiinnostuneille sukupuoleen katsomatta - ja tietenkin  aktiiviselle seuraajillemme, joita meillä on n. 20.000.

Aurinkoista kesää oletapa sitten kohde tai kivan tekemisen etsijä!

t. Henri

 

 --

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

30.12.2020

Vuosi päättyy - näitä luettiin eniten

Kaunis talvinen kuva Etelä-Pohjanmaan maaseudulta joulukuussa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Vaiherikas vuosi 2020 on päättymäisillään. Vuosi tarjosi yllätyksiä - ei niin mukavia sellaisia. Esimerkiksi aiempien vuosien pitkäaikainen asiakas ja Tähtikohde Suomen Tivoli pääsi supistetulle kiertueelleen paljon aiottua myöhemmin vasta kesäkuussa. Kotimaiset pienyritykset ovat kärsineet koronapandemiasta voimakkaasti.

Myös KivaaTekemistä.fi -median mainosmyynti on laskenut, mutta jatkamme hyvävoimaisina eteenpäin.

Olemme myös kehittäneet palveluamme ja kehitystyö jatkuu vastakin. Saimme Business Finlandin pienemmän esiselvitystuen, jonka tuloksena olemme tehneet selvittelyjä yhdessä yhteistyökumppanimme kanssa ja aloittaneet mm. yhteistyön Booking.com -varauspalvelun kanssa. Pyrimme siihen, että sisällöissämme on jatkossa enemmän majoitusvarausmahdollisuuksia.

Siitä hyötyvät niin käyttäjät, kohteet, me kuin tietysti varauspalvelukin.

 

Näitä luettiin

Oli ilahduttavaa, että pystyimme jälleen toteuttamaan niin Ihanimmat putiikit kuin Ihanimmat majoituskohteet. Ensin mainittuun sisältöön ja kampanjaan saimme uusiksi asiakkaiksi ja Tähtikohteiksi Tyykipuodin Keravalta ja Machia Designin Raisiosta (+ verkkokauppa), jälkimmäiseen syksyllä Apteekinmajoituksen Vääksystä, Maalaistalo Sipilän Pieksämäeltä ja Ravintola Kansakoulun ja Majatalon Kemiönsaaresta.

Kumpaakin ihanimmat -juttua on luettu yli 1.000 kertaa hyvällä 3:30 - 5 min keskimääräisellä lukuajalla / Google Analytics. Some-tavoittavuus on ollut moninkertainen jutun lukijamääriin verrattuna, kummankin "pääpäivityksessä" yli 10.000 hlöä ja yli 1.200 sitoutumista.

Kuluvan vuoden kävijäennätyksen teimme jälleen vilkkaimmalla lomakaudella heinäkuussa: 39.900 istuntoa kivaatekemista.fi.

Sipoon Gumbostrandin taivas ja meri lumosivat joulukuun iltana juttukeikalla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sipoon Gumbostrandin taivas ja meri lumosivat joulukuun iltana juttukeikalla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Luetuin vuonna 2020 ilmestynyt juttumme oli Heinola yllätti putiikeillaan – Kivaa Tekemistä tutustui!, joka ilmestyi 6.6. Siitä on luettu yli 2.700 kertaa yli 5 min lukuajalla. Oli hienoa, että Mäntsälästä tekemämme jutut uusista kohteista keräsivät mukavasti lukijoita. Patsasnäyttely Art Bouffantin juttua on luettu 1.400 kertaa ja W-bike -moottoripyöräliikkeen juttua 940 kertaa, molempia lähes 4 min lukuajalla.

Aivan vuoden lopussa saimme jälleen kirjoittaa Sipoosta Helsingin itäpuolella. On uskomatonta, kuinka paljon matkailu- ja ravintola-alan kohteissa on tapahtunut uudistumista, vaikka olosuhteet ovat olleet mitä ovat.

Kesän piristys oli se, kun pystyimme palkkaamaan kaksi reipasta kesätyöntekijää, tällä kertaa Akselin ja Matiaksen muutaman viikon jaksoiksi päivittämään KivaaTekemista.fi -palvelun kohdetietokantaa.

 

Kiitokset kuluneesta & Tsempit vuodelle 2021 - niin lukijoile kuin asiakkaille!

t. Henri

 

--

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

11.09.2020

Kesä oli työntäyteinen, syksy tuo Ihanimmat majoituskohteet - ehdota!

Auringonlasku Sipoon metsissä iltarasteilla to 10.9. (Keski-Uusimaa-rastit, Bastmossen, järj. Keravan Urheilijat). Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

KivaaTekemistä.fi -palvelun kesä 2020 meni oikein mukavasti ja työntäyteisesti. Olen tyytyväinen erityisesti kahteen asiaan.

Iso osa asiakkaistamme jatkoi pitkäjänteistä yhteistyötä kanssamme. Palaan kampanjajuttuihin alla.

Toinen tärkeä asia oli, että saimme jälleen tarjottua töitä nuorille, kun Akseli ja Matias olivat kesätöissä muutaman viikon jaksot kumpikin. Kesätyötä ei ole ollut kuluneena kesänä helppo saada, mutta meillä se onnistui. :) Samalla hakupalvelumme laatu ja sisältö paranivat.

Ilahduttavaa oli myös heinäkuussa syntynyt kuluvan vuoden kävijäennätys mediassamme: istunnot 39.900 kivaatekemista.fi (hakupalvelu + artikkelit).

 

Mutta sitten niihin sisältöihin!

Heinola-juttu ja -kampanja oli yksi kesän pääsatsauksistamme ja saimme siinä hyvän tavoittavuuden. Sisältö ja kohde kiinnostivat ihmisiä. 

Upeassa kohteessa, entisen Kymenkartanon läänin keskuskaupungissa historiallisine vaikutteineen, kahviloineen ja erottuvine putiikkeineen, oli mukava vierailla. Siitä oli myös hieno toteuttaa laaja, aito sisältö mediaamme. (juttu 6.6.)

 

Facebook-kuvaleike kertoo, kuinka Heinola-julkaisun

Facebook-kuvaleike kertoo, kuinka Heinola-julkaisun "pääsome"-postaus levisi kohdennetusti 14.200 hlölle ja saavutti n. 3.200 sitoutumista (tykkäykset, jaot, toimet).

 

Heinolan kesäjuttua on luettu 11.9.2020 mennessä 2.600 kertaa yli 5 min lukuajalla (lähde: Google Analytics) ja se on ollut kesän luetuin kampanjajuttumme.

 

Kesäkuussa kirjoitimme myös Mäntsälän Kivapihasta (pihakivet, puutarhatuotteet), Seikkailupuisto ja Seikkailugolf Huipusta Espoosta (jossa on syksyllä teemaviikkoja!) sekä kauniista ja hyvin hoidetusta Kupittaanpuiston Minigolfista Turussa. Kesäkuun juttuihimme pääset tästä.

Heinäkuussa jatkoimme upeilla Suomen kesäkohteilla Etelä-Pohjanmaalta 100-vuotiaasta Jokipiin Pellavasta lähtien. Tämän jälkeen esittelimme Lohjan, jonka kauniilla Aurlahden uimarannalla vietimme aikaa itsekin, se sijaitsee tosi lähellä 1-tietä!

Juttu Tuusulanjärven kulttuurikehdosta ja hop on hop off -bussista seurasi 18.7. ja edelleen Uudenkaupungin kesäjuttu heinäkuun lopulla. (www)

Elokuussa kirjoitimme Tuusulan asuntomessuista ja yhdestä pääkaupunkiseudun idyllisimmästä juhla- ja ravintolakohteesta Kuninkaan Lohista tuoreine kuulumisineen. (www)

Syyskuussa olemme toteuttaneet jutun ja kampanjan uudesta W-bike -moottoripyöräliikkeestä Mäntsälässä ja kerroimme samalla Vesa Vinnarin tarinan. Tämäkin juttu on kerännyt mukavasti lukijoita, lähes 700 n. 4 min lukuajalla!

 

Majatalo Box on luomupainotteinen majoituskohde ja kahvila Sipoossa, idyllisessä Boxin kylässä. Pihapiirissä järjestetään joka toinen perjantai kaikille avoin REKO-lähiruokapiiri. Kuva: Majatalo Box & Handelsman Café

Majatalo Box on luomupainotteinen majoituskohde ja kahvila Sipoossa, idyllisessä Boxin kylässä. Pihapiirissä järjestetään joka toinen perjantai kaikille avoin REKO-lähiruokapiiri. Kuva: Majatalo Box & Handelsman Café

 

Ihanimmat majoituskohteet 2020 tulee!

Toteutamme nyt syksyn tullen, arviolta lokakuussa, Ihanimmat majoituskohteet jo 5. kerran peräkkäin.

Voit ehdottaa julkaisuun palaute-lomakkeella kotimaista majataloa, majapaikkaa, majoituskohdetta tai hotellia, joka on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen!

Muistathan perustella ehdotuksesi. Syyskuun loppuun mennessä arvomme kahdelle vastanneelle Jokipiin ihanaa pellavaa verkkokauppamme valikoimista.

Viime syksyn Ihanimmat majoituskohteet 2019 on kerännyt yli 1.900 lukijaa lähes 5 min lukuajalla / Google Analytics. Jutun "pääsome" tavoitti lokakuussa yli 11.000 hlöä ja n. 1.200 sitoutumista.

Majoitus-Tähtikohteemme pääsevät Ihanimmat majoituskohteet 2020 -julkaisuun automaattisesti kuvan, esittelytekstin ja linkin kera.

 

Syysterveisin,

t. Henri / KivaaTekemistä.fi

 

Kampanja- ja Tähtikohde-tiedustelut: Henri Elo 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

07.07.2020

Matias aloitti kesätyöt - upeita paikkoja Suomessa!

Kuva Repoveden Katajavuorelta, joka sijaitsee lähellä Lapinsalmen pylonisiltaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Niin se vain kesä etenee!

Onneksemme voimme kertoa, että sisältöjä tulee mukavasti mediaamme myös tänä kesänä.

Tähän saakka olemme kirjoittaneet mm. upeasta Heinolasta kahviloineen ja putiikkeineen, kahdesta hyvätasoisesta minigolfkohteesta Espoossa ja Turussa sekä Tentsile-elämysmajoituksesta Varsinais-Suomen Savossa kuten myös valloittavasta patsas-, kivi- ja puutarhanäyttelystä Mäntsälässä (Kivapiha & Art Bouffant).

Näihin kaikkiin voit tutustua tästä.

 

Matias Riihikanto on KivaaTekemistä.fi -palvelun toinen kesätyöntekijä kesällä 2020. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 Matias Riihikanto on KivaaTekemistä.fi -palvelun toinen kesätyöntekijä kesällä 2020. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Mukavaa ja palvelun toiminnan kannalta tärkeää on myös se, että meillä aloitti jo toinen nuori kesätyöntekijä. Matias Riihikanto on lukioon suuntaava, kohta 16-vuotias nuori mies Järvenpäästä. Hän harrastaa koripalloa.

Matias päivittää aiemmin työskennelleen Akselin tavoin hakupalvelumme kohdetietoja, jotta Sinun lomasi olisi helpompi! :) Kesän päivitystyön jälkeen - ja jo nyt - tuhansien kohteiden palvelussamme kohdetiedot ovat entistä ajantasaisempia.

"Minua yllätti se, kuinka paljon esimerkiksi Tuusulassa on kiinnostavia kohteita", Matias kertoo ensi kokemuksiaan työstään.

Matias kertoo myös jo tänä kesänä käyneensä yhdessä Tähtikohteistamme, nimittäin Heinolassa - ja vieläpä mökiltä käsin veneellä!

--

Palvelumme toimii kaikilla päätelaitteilla osoitteessa www.kivaatekemista.fi. Kannattaa tallentaa suosikkeihin!

Ja jos sinulla on Suomesta pitävä ei suomea puhuva ystävä, niin vinkkaapa myös englanninkielisestä sivustostamme www.likefinland.com. :)

--

Suomessa on vaikka mitä kivaa. Tämän juttuumme kuvissa näet kuvan yhdestä Suomen uusimmasta kansallispuistoista. Kyseessä on Repoveden kansallispuisto, jonne on pääkaupunkiseudulta vain parin tunnin ajomatka.

Yksi suositeltava kierros Repovedellä on Ketunlenkki, joka on pituudeltaan 3,5 km. Matkalla ylität niin pylonisilta (aiemman riippusillan tilalle rakennettu tukevampi silta) sekä matkaat vedettävällä vaijerilossilla Määkijäniemestä kohti Lapinsalmen parkkipaikkaa (Riippusillantie 55, Kouvola). Reitti on siksi kiintoisa lapsillekin!

Lisää Repoveden reiteistä (www)

 

 

Yksi ihana kesäkaupunki Kaakkois-Suomessa on hamina, jossa vierailimme lomareissulla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yksi ihana kesäkaupunki Kaakkois-Suomessa on Hamina, jossa vierailimme lomareissulla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Kesäterveisin,

t. Henri / KivaaTekemistä.fi

 

Kampanjatiedustelut: Henri 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

03.06.2020

Akseli aloitti kesätyöt - tosi monet Tähtikohteet aukeavat!

Akseli Järvinen Järvenpäästä aloitti KivaaTekemistä.fi -palvelussa kesätyön 1.6.2020. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Hyviä uutisia!

Erikoisen kevään jälkeen meillä on iloisia uutisia!

Vierailin eilen kesälomakaupunki Heinolassa, jossa ihmiset ja kohteet valmistautuvat kesäkauteen huolellisesti ja ovat samalla innoissaan avaamassa oviaan yleisölle.

Tähtikohteitamme Heinolassa ovat Harjupaviljonki, Café Kailas, RantaCasino, Villa Hulda sekä Visit Heinola. Kirjoitamme Heinolasta lisää mediaamme lähiaikoina!

Kaunis Kymijoen vesistö tarjoaa ihanat lomanviettopuitteet Heinolaan matkaavalle. Kuva rautatiesillalta RantaCasinon suuntaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 Kaunis Kymijoen vesistö tarjoaa ihanat lomanviettopuitteet Heinolaan matkaavalle. Kuva rautatiesillalta RantaCasinon suuntaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Niin edellä mainitut kuin monet muutkin matkailu- ja ravintola-alan kohteet ovat ovaamassa oviaan, osa myös uudistuen! Esimerkiksi Tähtikohteemme Talma Sipoossa kehittää alamäkipyöräilyä ja Talmasta on mahdollista vuokrata nyt myös sähkö-fatbikeja - unohtamatta maukasta thai-ruokaa Talma Active Parkin ravintolasta. Talmassa pääsee myös kiipeileimään puusta puuhun kulkevilla radoilla, kuten myös Seikkailupuisto Huipussa Espoossa. Huippuun avautui viime kesänä myös Seikkailugolf Huippu, joka sopii ja on mukavaa vaihtelua päivään pikku lapsesta ikäihmiseen.

Kun Espoosta mennään länteen, myös Mustion Linnan tasokas ravintola avautuu yleisölle pe 5.6. Pöytävarausta suositellaan. Siitä lännempänä Sauvossa sijaitsee puolestaan Tähtikohteemme Tentsile Experience Grelsble, josta jo kirjoitimme tänä keväänä. (www)

 

Avoinna ovat nyt myös monet sisäseikkailukohteet, kuten Prison Islandit ja Megazonet. Edelleen Tähtikohteemme Flamingo Spa Vantaalla avaa ovensa aikuisten Sauna- ja hoitolamaailman osalta to 18.6. ja vesipuistoon pääsee ma 22.6. alkaen. 

Tähtikohteenamme jatkaa ihana lätty- ja burgerkahvila kauniin Näsijärven rantamilla. Uittotunnelin kahvila avautui 1.6. ja on auki joka päivä klo 11-19 elokuun loppuun saakka. Kohteeseen ja sen historiaan voit tutustua tarkemmin hakupalvelumme kohdesivuilla. (www)

Uittotunnelin kahvila sijaitsee kauniin Näsijärven rannalla ja on mukava chillailukohde vaikkapa ulkoilun lomassa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uittotunnelin kahvila sijaitsee kauniin Näsijärven rannalla ja on mukava chillailukohde vaikkapa ulkoilun lomassa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Akseli aloitti!

On tosi hienoa, että jälleen tänä kesänä olemme saaneet reippaan kesätyöntekijän, Akseli Järvisen, päivittämään laajan www.kivaatekemista.fi / www.likefinland.com -palvelumme kohdetietoja, jotta sinä löytäisit ajantasalla olevia kivan tekemisen kohteita ympäri Suomen - päätelaitteesta riippumatta! :)

Akseli on 15-vuotias järvenpääläinen ja harrastaa mm. kitaransoittoa. 

"On yllättävää, kuinka paljon palvelusta löytyy kohteita esimerkiksi Espoosta ja Haminasta", Akseli kertoo ensi kokemuksiaan työstään.

 

Rentouttavaa kesälomakautta Sinulle Kivan Tekemisen kohteissa ympäri Suomen!

t. Henri / KivaaTekemistä.fi

 

Kampanjatiedustelut: Henri 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

« Edelliset 10