Soita da pajata
Lasten kulttuurikeskus Aurora
Esittely:
Kulttuuriosuuskunta Uulun uudessa suomen ja karjalan kieltä yhdistelevässä tarinakonsertissa päästään seikkailemaan pieneen kylään Suomen itärajalle. Pikkuserkuilla kylässä oleva helsinkiläistyttö Julia tapaa karjalankielisen mummon, eli buabon, joka kertoo lapsille jännittäviä tarinoita ja arvoituksia karjalan kielellä. Buabon mökissä kuullaan myös lauluja ja päästään tutustumaan Karjalan alueen perinnesoittimiin. Tarina on rakennettu niin, että se on ymmärrettävä, vaikka ei olisi koskaan aiemmin kuullut karjalan kieltä.
Konsertti on vahvasti yleisöä osallistava, ja myös yleisö pääsee mukaan kokeilemaan perinnesoittimia, tanssimaan ja laulamaan. Esityksessä myös opitaan vähän karjalan kieltä, ja esityksen jälkeen yleisö saa matkaan monisteen, jonka avulla voi opetella joitakin yleisiä karjalankielisiä ilmaisuja ja sanoja.
Esiintyjät:
Petra Käppi
Sanna Mylläri
Kesto 45 min
Ikäsuositus: yli 5-vuotiaille
Huom! Myös lapsi tarvitsee oman lipun.
Lastenrattaat jätetään esitystilan ulkopuolelle. Esitys on Meijeri-rakennuksessa.