Juho Kuosmasen mykkäleffatrilogia
Kannusali
Esittely:
Suomalaisten ohjaajien kärkikaartiin kuuluvan Juho Kuosmasen uusin lyhytelokuva Kaukainen planeetta (2023) sekä sen sisarelokuvat Salaviinanpolttaja (2017) ja Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012) esitetään maanalaisessa Kannusalissa lauantaina 10.5. klo 19. Uniikin näytösympäristön lisäksi taianomaisuutta tapahtumaan luovat Ykspihlajan Kino-orkesteri sekä foley-artisti, jotka loihtivat elokuville ääniraidan livenä.
Trilogian ensimmäinen elokuva, Romu-Mattila ja kaunis nainen kertoo surullisesta miehestä, joka etsii tavaroilleen ostajaa ja olemassaololleen hyväksyntää. Tavaroita vaihdetaan myös Salaviinanpolttajissa, jossa kaksi pontikankeittäjää saavat isältään perinnöksi hyvän elämän eväät: pontikkakärryt ja sian. Trilogian viimeinen osa, Kaukainen planeetta, on puolestaan majakanvartija Marlandasta ja hänen pikkuveljestään Maximilianista kertova iltasatu kaiken lopusta ja erikoisista yrityksistä selvitä siitä.
Tapahtumassa on numeroidut istumapaikat ja se on sallittu kaiken ikäisille.
Illan aikataulu:
18 Cafe Bar Luola auki
19 Showtime
Kesto n. 1h 15min.