Traveling Jones feat. Pepe Ahlqvist
Malmitalo
Esittely:
Traveling Jones feat. Pepe Ahlqvist
la 15.3.2025
Turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja opiskelijahintaiseen lippuun./ The asylum seekers are entitled to the student priced ticket.
Asiakas todistaa alennusryhmään kuulumisensa todistuksella turvapaikan tai tilapäisen suojelun hakemisesta tai oleskelulupakortilla.
Viitisen vuotta sitten muusikkoveljet laulaja-basisti Jakke Aho ja kitaristi Juha Sundqvist päättivät perustaa yhtyeen ja kutsuivat matkalle mukaan kosketinsoittaja Pekka Qvistin ja rumpali Ossi Nykäsen. Syntyi TRAVELING JONES ja matka alkoi!
Intensiivisen treenaamisen, ahkeran keikkailun ja rennon studiotyöskentelyn tuloksena syntyi bändin ensimmäinen julkaisu ”Here Comes That Traveling Jones”. Alusta asti oli selvää, että bändi esittää omaa musaa ja tarkoin harkittua muiden tekemää musiikkia sekä keikoilla että levyillä. Tällä bändin ensimmäisellä levyllä on viisi soittajien omaa biisiä. Alusta asti oli myöskin selvää, että bändin esittämä musiikki painottuu selkeästi rokkaavaan suuntaan; joku voisi sanoa, että tämä on southern rockia, joku voisi kutsua sitä west coast rockiksi. Selvää on, että rock-asenne edellä mennään, mutta kuulija lokeroikoon itse musan minne haluaa.
Olennaista on soiton rentous, svengaavuus, osaaminen ja soiton intensiivisyys. Yhtye on aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä
yhdessä muusikkolegendojen Eero Raittisen ja Pepe Ahlqvistin kanssa; hyvin on yhteinen musisointi kulkenut ja nyt sitä haluttiin* jatkaa …ja nyt mennään todellakin americana edellä!
Pepe Ahlqvist
Suomibluesin legenda ei enemmälti esittelyjä kaivanne; jo 70-luvun alkanut ura on jatkunut aina meidän päiviimme asti.
Laulaja-harpisti-kitaristi Pepe Ahlqvist on edelleen todella oivallisessa vedossa; laulu ja soitto toimivat tyylikkäästi ja letkeästi ja siintymisten rentous välittyy myös yleisöön: Traveling Jonesin ja Pepen pitkä yhteistyö näkyy hyvin myös yhteisessä esiintymisessä; lavalla arvostetaan toisia muusikoita ja yleisölle tarjotaan elämyksiä eikä vähiten silloin, kun esitetään yhdessä Pepen 80-luvun huippubändin H.A.R.P-in tunnetuksi tekemiä biisejä…ja kuullaan keikoilla Pepen tyylikästä harpun soittoakin!
Kesto 2 h, sis. väliajan 20 min