Nebi
Kerubin Kellari
Esittely:
Nebi 7.10.
Nebi on artisti, tuottaja sekä taiteilija, jota kannattaa seurata, sillä samanlaisia artisteja ei ole. Värikäs ja räiskyvä persoona taitaa sekä herkistely- että menomusiikin. Viihdearvoa ei tekijältä puutu ja nimenomaan live-esiintymiset ovat nostaneet artistin pinnalle. Flowta on mahdotonta matkia, mutta erikoisiin sanoituksiin on helppo samaistua.
Nebi on yksi uusimmista tulokkaista Suomen musiikkikentällä. Oman levy-yhtiönsä, Eiffel Musicin kautta tuotantonsa julkaisevan artistin ensimmäiset julkaisut saavuttivat erittäin nopeasti kultarajan ja lähestyvät platinaa kovaa tahtia.
Nebin ensimmäinen albumi ”TÄYTYY YMMÄRTÄÄ” julkaistiin vuoden 2022 lokakuussa, josta viisi kappaletta nousivat Suomen Top 50 -listalle. Kappaleet trendasivat TikTokissa ja esimerkiksi KuKa-kappaletta käytettiin ensimmäisenä kahtena päivänä yli tuhannessa TikTok-videossa. Albumilla kuullaan runsaasti myös vierailevia artisteja, kuten Gettomasa, Cledos, TIPPA, Fage sekä Sexmane.
Ovet auki: 23:00
Showtime: 00:00
Liput 15/18€