Rakas Suomen maamme on täynnä toinen toistaan ihastuttavampia pikkuputiikkeja, joista en itsekään tiennyt juuri mitään. Selvitimme alkukeväästä KivaaTekemistä -palvelun Facebook-seuraajien avulla, mistä löytyy ne kaikkein ihanimmat putiikit.
Suuri kiitos kaikille suosituksensa lähettäneille. Seuraavassa on esitelty ihanimmmat pikkupuodit, joita tykkääjämme ovat suurin sydämin suositelleet.
Keski-Uudenmaan ihanat
Oranssi Uni, Järvenpää
Kotipiiri, Mäntsälä
Vaniljatähti, Mäntsälä
Koiramäen Pajutalli, Tuusula >>
Savon suloiset
Virkkukoukkunen, Imatra
Riikka-Piikka ky, Joroinen
”Ihana runsaudensarvi: koruja, lankoja, sisustustavaraa, vaatteita, elintarvikkeita, kirjoja. Lisäksi liikettä emännöivä Riikka on sellainen säteilevä kirkasvalolamppu koko ihminen. Suosittelen lämpimästi erityisesti neulojille ja virkkaajille.”
***
Riikka-Piikka Ky on Joroisissa Jari-Pekan Liikenneaseman yhteydessä sijaitseva ihana pikkupuoti. Puodissa on tarjolla mm. Dropsin, Katian ja SMC:n laaja lankavalikoima, ontelokuteita sekä muita käsityötarvikkeita ja -tuotteita. Lisäksi puodissa myydään leluja, sisustus- ja lahjatavaraa, Methodin puhdistustuotteita sekä paikallisia kalakukkoja ja muita lähialueen tuotteita.
Yrittäjä itse harrastaa moottoripyöräilyä, neulomista ja kaikenlaisten kättentaitojen kanssa ihmettelyä, mikä kuvaa hyvin myös liikkeen alati muuttuvaa valikoimaa.
Riikka-Piikka panostaa erilaiseen ja laajaan valikoimaan perusharmaista sukkalangoista kaiken maailman härpäkkeisiin sekä erikoisempiin herkkuihin aina suuren rapakon takaa saakka.
Riikka-Piikka Ky
Joroistentie 5, Joroinen
www, facebook
Kuukauden kohde: Joroisten helmi – Riikka-Piikka! (julkaistu 3.10.2016)
***
Läntisen Suomen ihanimmat
Hellapuu, Rauma
Herkku ja Lahja Murena Oy, Salo
Lillan, Salo
Paratiisipaja, Kustavi
Hämeen hurmaavat
Makuliha Oy, Tammela
”Tuoretta lihaa ja ystävällistä palvelua idyllisessä pikkupuodissa maatilan pihapiirissä.”
TryffDeli, Lahti
”Saat taatusti hyvää palvelua ja voit ostaa erikoisherkkuja tai vaikka istahtaa kahville tai syömään. Suositteluni!” 🙂
Retrosisko, Villähde (Nastola)
Patinaputiikki, Tammela
** Tuusulalainen, valtakunnallinen vapaa-ajan media ja hakupalvelu KivaaTekemistä.fi on uudistunut syyskuussa 2016 myös englanninkieliseksi LikeFinland.com -palveluksi **
Kainuun ja Pohjanmaan helmet
Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälä, Jalasjärvi >>
Katariinan Kamari, Kuortane
Sisustus- ja Lahjapuoti Hanna, Kannus
”Ihanasti laitettu kaikki esille ja aina löytyy ostettavaa. Hinnat myös asiakasystävälliset ja asiakaspalvelu myös vertaansa vailla.”
Pänikkä ja Piironki, Vaala
Suurimpien kaupunkien ihquimmat
Live With Me, Tampere
”Kaikkea ihanaa! Erinomainen palvelu ilahdutti helsinkiläistä suuresti, kun löysin liikkeen nettisivuilta pitkään etsimäni pöydän ja pyysin siitä lisätietoja ja kuvia.”
Alnilam, Helsinki
Harakanpesä Shop, Helsinki
”Suosittelen lämpimästi ihanaa Harakanpesä Shop – Ekologista tyyliä ipanoille -ekologista lastenvaateliikettä Helsingin keskustassa! Pieni söpö kauppa, jossa pelkästään kotimaista ekodesignia, uuden lisäksi myös priimaa second handia. Postimerkin kokoiseksi puodiksi runsas valikoima. Ihana putiikinpitäjä ja aivan loistava asiakaspalvelu, kannattaa piipahtaa ja viihtyä pidempikin hetki!”
Riikka-Piikka on KivaaTekemistä.fi -palvelun yhteistyökumppani ja Tähtikohde.
Tutustuthan myös
Suomen ihanimmat pikkupuodit 2014
Suomen ihanimmat kahvilat 2015
Artikkelia on muokattu 3.10.2016.
***
KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.
Kiitos palautteestasi. Olemme koonneet Suomen ihanimmat pikkuputiikit -artikkelin niistä putiikkiehdotuksista (ja perusteluista), joita saimme Facebookin ja palautelomakkeen kautta kun aloitimme julkiset etsinnät Suomen ihanimmista putiikeista. Olisimme mielellämme ottaneet artikkeliin ihania putiikkeja myös Pohjois-Suomesta, mutta emme valitettavasti niistä ehdotuksia saaneet. Jos sinulla ja muillakin tämän kommentin lukijoilla on tietoa pohjoisemman Suomen ihanista putiikeista, otamme niitä kommenttien muodossa ilomielin vastaan. 🙂