Kuukauden kohde: Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälä yllättää nuorekkaalla valikoimallaan

Julkaistu:

07.06.2015
| Kirjoittanut:

Myymälänhoitaja Päivi Pikkutupa esittelee käsipyyhemalleja, jotka ovat saatavilla vain Jokipiin tehtaanmyymälässä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Myymälänhoitaja Päivi Pikkutupa esittelee käsipyyhemalleja, jotka ovat saatavilla vain Jokipiin tehtaanmyymälässä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä kävi tutustumassa Pohjanmaan lakeuksilla, Jalasjärvellä sijaitsevaan Jokipiin Pellavan pellavakutomoon sekä tehtaanmyymälään. Idyllinen miljöö vanhoine punaisine tehdasrakennuksineen keskellä kaunista maalaismaisemaa tekee vaikutuksen.

Tehtaanmyymälä on isompi ja avarampi kuin mitä kolmostietä pitkin ajava voisi luulla. Tehtaanmyymälä sijaitsee Jokipiin kylässä melko lähellä Seinäjoen tien risteystä. Erikoisuus on ennen kaikkea se, että tekstiilit on valmistettu samassa rakennuksessa olevassa tehdashallissa.

Idyllinen tehtaanmyymälä on auki myös kesälauantaisin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Idyllinen tehtaanmyymälä on auki myös kesälauantaisin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jokipiissä on tehty pellavaa 1930-luvulta lähtien. Koko tuotantoketju on Euroopassa, sillä pellava kasvatetaan Pohjois-Ranskan ja Etelä-Belgian pelloilla. Langaksi se kehrätään nykyisin Italiassa – ja kangas kudotaan monine eri vaiheineen Suomen Jokipiissä!

Jokipiin Pellava on kolmannessa polvessa toimiva perheyritys, jonka yrittäjiä ovat toimitusjohtaja Timo Laurila ja hänen serkkunsa Markku Laurila. Heidän isoisänsä Asser Laurila perusti aikanaan nykyiselle paikalle sahan, jonne tukit uitettiin Jalasjokea pitkin.

Yritys alkoi kehrätä villaa ja pellavaa 1930-luvulla. Ensimmäiset koneet kankaiden valmistukseen Jokipiin Pellava hankki 50-luvulla. Tehdaskierroksella Timo kertoo, kuinka nykyiset koneet saattavat tehdä 100 metriä kangasta työpäivän aikana.

Kutomakoneita on nykyisin kolmisenkymmentä. Osa niistä on erikoiskoneita ja monet pitkälti automatisoituja. Sama henkilö voi valvoa useampaa konetta. Jokipiin Pellava työllistää paikkakunnalla noin 20 paikkakuntalaista.

Jokipiin Pellava juhlii tänä vuonna 95 -vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu uusia kuoseja, joista yksi on Tuula Wilénin suunnittelema merikartta-aiheinen Saaristo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Useimmille tulee pellavasta ensimmäisenä mieleen valkoisen ja peessin sävyt. Sellaisiin sävyihin odotin törmääväni, mutta vierailu yllätti ensikertalaisen. Heti ulko-ovesta sisään astuessa vierailijaa ilahduttavat raikkaan väriset uutuustuotteet.

Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälän valikoimassa on saunatekstiilejä pefleteistä kylpytakkeihin, keittiöpyyhkeitä sekä perinteisiä kaitaliinoja ja pöytäliinoja erilaisine kuoseineen. Jokipiin Pellavan suunnittelukaarti on perinteisesti nimekäs: mm. Jukka Rintala, Tuula Wilén, Risto-Matti Ratia, Raija Jokinen ja Elina Helenius.

Tuula Wilén on suunnitellut Jokipiin Pellavalle useita eri kuoseja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tuula Wilén on suunnitellut Jokipiin Pellavalle useita eri kuoseja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yrityksen tuotevalikoimasta löytyy ihanan värikkäitä eläinkuosisia pellavapyyhkeitä. Pyyhkeet nähdessäni ajattelin ensimmäisenä, että siinäpä tosi kiva pyyhe lapsille. Myymälänhoitaja Päivi Pikkutupa kertoi monien ostavan niitä myös omalle lemmikille.

Treenipyyhkeet ja värikkäät eläinaiheiset kuosit. Kuva: KivaaTekemistä.fi

”Mihnä on se palakoppa?”

Vanhassa villakehräämössä, päärakennuksen toisessa kerroksessa on toiminut tehtaanmyymälä 1990-luvun alusta lähtien. Myymälän toiminta alkoi pellavakankaan paloista, joita myytiin ennen kilotavarana tehtaan lähettämön nurkassa.

Monet asiakkaat ovat kiinnostuneita juuri kangaspaloista. ”Mihnä on se palakoppa”, Päivi nauraa.

Tässä on SE palakoppa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tässä on SE palakoppa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

”Tämä on se juttu.” Timo esittelee pellavafroteepyyhettä. Pellavapyyhe kestää, se on imukykyinen, eikä ala haista kosteana tunkkaiselta käytön jälkeen. Pellavapyyhe pestään väljässä vedessä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pellavatekstiileistä joillekin tulee mieleen karhea pellavafrotee. ”Monet eivät tiedä, että pellavafroteen imukyky ja muut hyvät ominaisuudet herätetään pesemällä se ennen käyttöönottoa”, Päivi kertoo. Ja kun sen kerran ottaa käyttöönsä, ei enää muuta halua käyttää, Timo lisää.

Jokipiin Pellavan lippulaiva, pellavafroteepyyhe. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jokipiin Pellavan lippulaiva, pellavafroteepyyhe. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Koko perheen ostospaikka

Jokipiin Pellavan myymälä ei ole pelkästään iäkkäämpien naisten ja perheen äitien shoppailukohde. Sinne on tervetullut koko perhe. Myymälässä on kahvila ja leikkipaikka lapsille.

”Täällä on tehtaanmyymälän hinnat ja tuotteita, joita ei myydä muualla”, Päivi kertoo. Muiden tehtaanmyymälöiden tavoin Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälässä myydään edullisesti II-laatuisia tuotteita.

Leikkipaikka on ahkerassa käytössä päivittäin. Noora, Tommi ja Heini Teuvalta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Leikkipaikka on ahkerassa käytössä päivittäin. Noora, Tommi ja Heini Teuvalta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Timo rohkaisee miehiäkin tulemaan sisään myymälään. Jos ei shoppailemaan, niin ainakin juomaan pullakahvit kaikessa rauhassa sillä aikaa, kun emäntä tekee ostoksia. Osa miehistä on kiinnostuneita varsinkin saunatuotteista.

Myymälästä löytyy paljon ihanaa ostettavaa niin omaan kotiin kuin lahjaksi. Hauskat pikkupyyhkeet ”Naama” ja ”Käret” -brodeerauksin saavat hymyn huulille unohtamatta ”Tämä puoli päin persettä” – peflettejä.

”Aina kun myymälästä kuuluu hersyvää naurua, tietää minkä tuotteen asiakas on huomannut”, Päivi kertoo.
Yllätyin myymälän suuruudesta ja monipuolisesta valikoimasta useine värivaihtoehtoineen.

Tehtaanmyymälä on miellyttävä kokonaisuus. Henkilökunnan iloisuus ja asiantunteva palvelu ovat myös myymälän valttikortteja, mikä saa ihmiset tulemaan vierailulle uudelleen.

Yksi suosikkituotteista, miesten ja naisten kylpytakki. Kuva: kivaaTekemistä.fi

Yksi suosikkituotteista, miesten ja naisten kylpytakki. Kuva: kivaaTekemistä.fi

Hyllyistä löytyy niin kakkoslaatua, synttäripyyhkeitä kuin tarjoustuotteita. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hyllyistä löytyy niin kakkoslaatua, synttäripyyhkeitä kuin tarjoustuotteita. Kuva: KivaaTekemistä.fi

– TEE LOMASTASI HELPOMPI. TUHANSIA SUOMEN PARHAITA KÄYNTIKOHTEITA MAKSUTTA MYÖS KÄNNYKÄSSÄ: WWW.KIVAATEKEMISTA.FI

Jukka Rintalan suunnittelemat kaitaliinat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jukka Rintalan suunnittelemat kaitaliinat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ihanan värikkäitä tuotteita. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Yhteistyötuote ilmajokisen Namituvan kanssa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteistyötuote ilmajokisen Namituvan kanssa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

”Tehdäänkö näitä pellavatuotteita oikeasti jossakin täällä?”

Monet asiakkaat tiedustelevat uteliaina, missä pellavatuotteiden valmistus tapahtuu. Henkilökunta tarjoaa mielellään esittelykierroksia uteliaimmille. Ennalta sovittu, maksuton tehdasesittely on ryhmille enemmän sääntö kuin poikkeus.

Mekin pääsimme tutustumaan pellavatekstiilien valmistuksen eri vaiheisiin ja tekijöihin toimitusjohtaja Timo Laurilan opastuksella.

Tutustuimme tuotantoon alusta loppuun: loimien luonti, kutomo, kankaan viimeistely ja leikkaus, ompelimo ja pakkaamo.

Minna Mäkynen ohjaa lankoja loimiksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Minna Mäkynen ohjaa lankoja loimiksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ensi joulun uutuuskuosi tuotannossa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ensi joulun uutuuskuosi tuotannossa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tehdasrakennuksen takaa löytyy vanha, Jalasjoen ylittävä riippusilta. Kuva: kivaaTekemistä.fi

Tehdasrakennuksen takaa löytyy vanha, Jalasjoen ylittävä riippusilta. Kuva: kivaaTekemistä.fi

Tapahtumia

Jokipiin Pellava järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia. Suurta suosiota ovat saavuttaneet juhannuksen alla 11.-13.6. pidettävät Poistopäivät, jolloin tuotteita myydään reiluin poistohinnoin.

Pellava järjestää 95-vuotisperhejuhlan 27.6. Piha-alueelle nousee pomppulinna ja luvassa on kaikkea kivaa vauvasta vaariin.

Lokakuussa on vuorossa Pellavaa ja soppaa 2.10. jolloin myymälä on auki kellon ympäri aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Suosittu tapahtuma järjestetään nyt jo 11. kerran.

Yhteystiedot, tehtaanmyymälä

Pellavatehtaantie 35
61280 Jokipii, Jalasjärvi
(opastus 3-tieltä, Jalasjärveltä n. 7 km Kurikan suuntaan)
Puh. 010 839 4516

www.jokipiinpellava.fi (myös verkkokauppa)

Teksti ja kuvat: Sari Särkijärvi, Henri Elo

Jokipiin Pellava on valittu KivaaTekemistä -palvelun Kuukauden kohteeksi kesäkuussa 2015 sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden palvelun etusivulla.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.