Olisitko arvannut, että mutkamäkeen pääsee pääkaupunkiseudulla jo 20.11. Kyllä, vaikka maa oli musta ja ilma syksyinen vielä marraskuun alussa, talvi tuli nopeasti. ❄ Hiihtokeskus Talma Ski:ssä on runsaasti tarjontaa ja uutta. Rinneravintola on kokonaan uudistunut!
Sipoon Talman kylässä sijaitsevalla hiihtokeskuksella on monikymmenvuotiset perinteet. Toiminta käynnistyi 1980-luvulla ja keskus on kunnostautunut sekä tehokkaassa lumetuksessa että hiihtokoulutoiminnassa.
Laskeminen onnistuu sekä omilla että vuokravälineillä. Viime kaudella Talma Ski:n välinehuoltotoiminta uudistui. Kirjoitimme uudistuksesta helmikuussa. (www)
Hiihdonopettaja Tero Raatikainen kehuu Talman puitteita laskettelun ja lumilautailun opettamisessa.
Talman harjoittelurinteet ovat sopivan loivia ja mattohissit ja teleskooppihissit helppoja hissejä. Aloittelijalle sopii kaikkein parhaiten mattohissi.
Meillä on hyvät puitteet opettamiseen ja oppimiseen. Rinteet ovat leveitä ja kausi on pitkä. – Tero
Hiihtokoulukurssit eritasoisislle ja ikäisille laskettelijoille ja lautailijoille, kuten lasten Werneri-kurssit, käynnistyvät laajemmin lauantaina 7.12. Yksityistunteja voi varata jo sitä ennen. Hiihtokoulun listoilla on 70-80 hiihdonopettajaa, joista noin 20 ovat aktiivisia. Opetusta saa asiakkaan kielellä, esimerkiksi Tero opettaa suomeksi ja englanniksi.
Hiihdonopettaja Mauri, jota olemme jututtaneet ennenkin, muistuttaa kahdesta syystä, miksi hiihtokoulu on fiksu valinta ikään ja kokoon katsomatta: ne ovat laskutaito ja rinneturvallisuus. ⛷
Lisää Talman hiihtokoulusta (www)
Ski patrolit edistävät rinneturvallisuutta ja toiminnan sujuvuutta
Tapasin rinteessä ski patrol O-P Mannisen. Hän on valvonut osana 20 hengen tiimiä Talman rinteitä noin viiden vuoden ajan. Ski patrolit ovat vapaaehtoisia, jotka seuraavat ja auttavat laskemisen sujumista.
Ski patroleilla on ensiaputaidot ja heillä on valmius toimia onnettomuustilanteissa.
Kun tulemme rinteeseen, ilmoittaudumme hiihtokeskuksen päivystäjälle ja meillä on häneen jatkuva radiopuhelinyhteys. Päivystäjä puolestaan kuuluu kantahenkilökuntaan. Me (ski patrolit) vastaamme omalta osaltamme rinnekeskuksen turvallisuudesta. – O-P
O-P kertoo, että ski patrolit tarkkailevat ja korjaavat esimerkiksi mahdollisia verkotuksen tai jonotusaitojen puutteita yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Ski patrolit ovat paljon vartijoina, jotta laskeminen sujuu turvallisesti ja mukavasti. ☀
He ovat samalla ystävällisiä laskettelijoita, joita voit vetää hihasta ja jotka tunnistat punaisesta takista, jossa on keltainen risti. Juttelin O-P:n kanssa myös hyppyreiden sulkemisesta onnettomuustilanteessa sekä jonottamisesta ilman etuilua. Näihinkin asioihin ski patrolit kiinnittävät huomiota.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
🔸🔸
MAINOS – LISÄÄ TÄHTIKOHTEITAMME SIPOOSSA, KERAVALLA JA TUUSULASSA! ✨
- Juhlamenot – hyvätasoinen mökkikylä Etelä-Sipoon Västerskogissa (juttu 10/22)
- Punaisen Talon Käsityöpaja ja Gumbostrandin Panimopuoti Etelä-Sipoossa (juttu 11/22)
- Kenkäkingi – suutari ja second hand -merkkiliike Keravalla (juttu 3/22)
- Tyykipuoti – kangaskauppa ja Keravan Muovi ja Lelu – Keravan vuoden yrittäjä 2022! 🎉 (juttu 4/22)
- Tuusulan SportDivari – Hyrylä (juttu 12/21)
Jos haluat Tähtikohteeksi ja että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, Henri p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi
🔸🔸
Uusi Ravintola Snö!
Talman hiihtokeskus ulkoisti tälle kaudelle ravintolatoimintansa nuorille sipoolaisille ja porvoolaisille alan ammattilaisille, ja rinneravintola sai nimekseen Snö kitchen & bar. Niin sisätiloiltaan kuin ruokalistaltaan uudistunut koko perheen ravintola vaikutti tunnelmalliselta ja annoksemme olivat maukkaita.
Nautimme viikonloppuna ”perussetit” eli Rinnepäällikön erikoinen (maalaisranskalaisia, Huberin huilu-makkaraa, marinoitua punasipulia, tomaattia, kevätsipulia, aiolia) sekä Kanakorit. 😋
Savulohikeitto oli tehnyt myös kauppansa, sillä se oli päässyt iltapäivästä jo loppumaan. Tiesitkö, että Snö’n menusta löytyy niin frittimuikkuja, käristettyä poroa kuin omenasiiderillä glaseerattua Tammisen erikoiskypsää kassleria omenacoleslaw’n kera!
Lue lisää Snö’stä ja menusta (www — FB)
Lopuksi
Meille jäi hyvät fiilikset laskupäivästä ja ulkoliikunnasta. ❄ Tällä kaudella monilla rinnekeskuksilla on varmasti omat haasteensa energiatilanteen vuoksi.
Talma kertoi jo syksyllä sosiaalisessa mediassa hiilineutraaliksi siirtymisestä:
Varsinaisen kesätoiminnan ohessa olemme ahkeroineet tulevan talvikauden eteen. Yksi merkittävimmistä projekteistamme on hiilineutraaliksi siirtyminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olemme vaihtaneet parkkiin ja pipeen energiatehokkaat LED-valot, rinneprofiileja on muokattu niin että tarvittavan lumetuksen määrä on vähäisempi eli suorituspaikat saadaan auki nopeammin ja pienemmällä energiamäärällä. – Talma FB 9/2022
Lähellä oleva hiihtokeskus on ekologisempi vaihtoehto kuin kauas matkustaminen. Toisaalta, Talma on hyvä paikka harjoitella laskutaitoja tai verestää muistoja vaikkapa ennen Lapin reissua!
Etu snowpark ja lasten Werneri Park tuubimäkineen avautuivat 9.-.10.12.2022 (päivitetty), ja niitä valmisteltiin jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Rinnetilannetta voit seurata niin kotisivuilta kuin Facebookista, linkit alempana. 👌
🔸🔸
Talman Ski:n kotisivut, yhteystiedot ja aukiolo
www.talmaski.fi (sis. hinnasto)
Talmantie 341, 04240 Sipoo
Aukiolo: ma-pe 16-20.30, la-su 10-18
Katso tarkemmin (www)
Joulun ajan 12/2023 – 1/2024 aukiolo
26.12. klo 10-18
27.-29.12 klo 10-20.30
30.12. klo 10-18
31.12. klo 10-15
1.1. suljettu
2.-5.1. klo 10-20.30
6.-7.1. klo 10-18
Avoinna kaikki rinteet, kaikki hissit ja Werneri Park! Half-pipe ei vielä valmis. (päivitetty 26.12.2023)
🔸 Vuokraamo ja Ski Shop p. 0400 716 866, s-posti: info(a)talmaski.fi
🔸 Hiihtokoulu p. 040 128 1419, hiihdonopetus(a)talmaski.fi
🔸 Ravintola Snö p. 0400 716 856, info(a)ravintolasno.fi
Talma Ski Facebookissa (www) ja Instagramissa (www)
⛷ Talma Ski on KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)
Jos haluat Tähtikohteeksi ✨ ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää
KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.