Kivaa Tekemistä testasi ja vertaili: Edulliset koko perheen kesäkohteet Suomessa

Julkaistu:

26.07.2017
| Kirjoittanut:

Kymen Paviljongin kotieläinpiha, Kouvola. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tänä kesänä jälleen jotkut kesä-Suomen matkaililjat ovat kauhistelleet 20 euroa maksavaa kuivaa hampparia ja 5 euroa maksavaa vesipulloa.

Olemme tutustuneet Suomen loma- ja erityisesti perhelomakohteisiin viime vuosina aika tavalla, eikä ole liiemmin rahastukseen törmätty. Kohteet ovat monesti niitä, joita ei suuri massa ole hoksannut.

Osa kohteista on jopa sanalla sanoen halpoja ja osaa ylläpidetään miltei rakkaudesta lajiin -asenteella.

Seuraavassa on poimintojamme edullisista koko perheen kohteista, joista osa on Tähtikohde-asiakkaitamme.

Selvitimme jo keväällä , mitä kuuluu Lahden Nastolassa sijaitsevalle Kaivolan perinnetilalle ja Willa Fantille, jotka ovat yksi ja sama kohde (artikkeli ja kotisivut). Yläpihalla pääsee tutustumaan yli 14 000 norsun kokoelmaan useissa rakennuksissa, ja alapihalla on aito päijäthämäläinen perinnetila pärehöylineen, sahtitynnyreineen ja talonpoikaisesineineen, joista myös lapset olivat kiinnostuneita.

Kohde on auki tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 12-18 syyskuun loppuun saakka. Hinta aikuisilta on 5 euroa ja lapsilta 3 euroa. Kannattaa tutustua!

Fantti-pomppulinna on lapsivieraiden suosikki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kun Nastolasta körötellään vähän etelämmäksi pysyen silti lähellä pääkaupunkiseutua, saavutaan Orimattilan Kotieläinpuistoon, joka on todella monipuolinen ja viihtyisä. Tänne sisäänpääsy kustantaa lapsilta 6 euroa ja aikuisilta 8 euroa, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi.

Myös Orimattilan Kotieläinpuiston kahvila- ja ravintolapalvelut ovat edullisia. Ei mene satasta perhepäivään!

Artikkelimme Orimattilasta (www) ja Kotieläinpuiston kotisivut.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
KIVAA TEKEMISTÄ -KESÄKUVAKISA 2017 ON RATKENNUT JA VOITTAJAT PALKITTU!
Katso lukijoidemme suosikkikuvat ja -kohteet täältä!

**

Pysytään yhä Lahden lähistöllä ja mennään ehkä Suomen erikoisimpaan puutarhamyymälään ja suihkulähdenäyttelyyn Kivapihalle Mäntsälään. Sisäänpääsy 0 euroa.

Lue juttumme keväältä (www), Kivapihan kotisivut. Kivapiha sijaitsee nelostien varrella Mäntsälässä.

Kuva: Kivapiha

Ennen kuin tullaan pääkaupunkiseudulle, niin koukataan vielä Heinolaan. Ihanien, entisöityjen kahviloiden antimet ovat toki maksullisia, mutta itse kohteisiin tutustuminen ei.

Heinolasta kannattaa noteerata kaikille maksuton Lintutarha sekä Heinolan kaupunginmuseo keskustassa Lindholmin talossa, jossa on esillä Anja Juurikkalan Arabialle suunnittelemia esineitä, vanhaa suomalaista lasia ja museon hopeakokoelmia.

Pisteenä i:n päällä pääset fiilistelemään museossa lapsuusmuistoja joko lasten kanssa tai ilman Pienet piimäsuut – Lapsen 100 vuotta Suomessa -näyttelyyn, jossa on keskiviikkoisin 9.8. saakka myös lasten satukierros klo 12. Museo kustantaa lapsilta 0 ja aikuisilta 5 euroa.

Heinolan rautatieaseman vierestä löytyy kiintoisa Dorkin puisto. Kierrätysmateriaalista tehdyt hauskat ja kantaa ottavat taiteilija Vesa Väänäsen teokset ovat näkemisen arvoisia. Ulkoilmapuistoon ja teoksiin pääsee tutustumaan maksutta milloin vain.

Heinolan Lintutarha. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Laaja artikkelimme Heinolasta (www) ja kaupunginmuseon (www) sekä Lintutarhan (www) kotisivut.

**
TEE LOMASTASI HELPOMPI. WWW.KIVAATEKEMISTÄ.FI -PALVELU UUDISTUI 2016. TALLENNA TAI KIINNITÄ ETUSIVUMME KÄNNYKKÄSI SUOSIKKEIHIN, NIIN LÖYDÄT TÄMÄN JA MUUT KOHTEET MYÖS KÄNNYKÄLLÄ REISSUN PÄÄLLÄ.
Olemme nykyään myös LikeFinland.com.

**

Pääkaupunkiseudun perhekohteista
olemme tutustuneet tänä kesänä muun muassa Sipoon uudistuneeseen Sibbeen, joka on monipuolinen vapaa-ajan kohde perheille Sipoonjoen suulla Helsingin itäpuolella. Kohteessa on mahdollista niin polskia uimajärvellä, sup-lautailla, meloa kuin pelata frisbeegolfia edullisesti.

Suomeen on noussut ilahduttavan paljon myös kunnallisia avoimia frisbeegolfratoja, jotka soveltuvat kouluikäisistä ylöspäin.

Sibben uimajärvi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Café Sibben keittolounas yllätti meidät eikä maksanut maltaita. Lue artikkelimme Sipoosta (www), Sibben kotisivut.

Pääkaupunkiseudulta löytyy myös todella paljon tietyn aktiviteetin kohtuuhintaisia huvikohteita, joihin tyypillinen hinta on 15-25 euroa per henkilö. Köysiseikkailemaan pääset muun muassa Espoon Leppävaaran Seikkailupuisto Huipussa (artikkeli, kotisivut) ja Sipoon Talma Active Parkissa (kotisivut). Talmassa on myös mm. minigolf, frisbeegolf, pienten lasten Werneri Park sekä ravintola.

Huom. Pk-seudun kohteita lisää alempana!

Muualla Suomessa vaikka ja mitä!

Tutustuimme viime kesänä Pohjois-Karjalaan ja sen kohteisiin. Yllättävin kohde, jonka löysimme, oli Tulikiven Kivikylä Kolin lähellä Juuassa, jossa pääsee ihastelemaan upeaa puistoaluetta kukkaistutuksineen, suihkulähteineen ja kivipatsaineen.

Alueella on myös kiva leikkipaikka lapsille, museo, jonka pihalla pääsee kokeilemaan kiven sahaamista sekä kiintoisa perinnepolku, joka vie avolouhokselle. Tähän kaikkeen pääsee tutustumaan maksutta!

Tulikiven avolouhos, Juuka. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Koli tunnetaan ennen kaikkea upeista Pielisjärven kansallismaisemistaan. Nouseminen Break Sokos Hotel Kolin alaparkkipaikoilta ylös hotellille, luontokeskukseen ja retkeilyreittien lähtöpisteelle maksuttomalla kiskohissillä on sekin elämys lapsille.

Kolilta löytyy toki myös Maisemahissi, jonka hinta on perheeltä 22 euroa / meno-paluu. Hissi on avoinna kesällä 1.-31.7. Upeiden maisemien lisäksi Kolin lähistöltä löytyy salaperäinen Pirunkirkko, joka on näkemisen arvoinen. Artikkelimme Pohjois-Karjalasta (www)

Muita edullisia ja tutustumisen arvoisia kohteita ovat Bomban karjalaiskylä Nurmeksessa, Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915-2001) taiteilijakoti, ateljee ja hänen suunnittelemansa kirkko Lieksan Paaterissa, lähellä Vuonislahtea. Perhelippu Paateriin ottaa 15 euroa.

Patsaspuisto, Parikkala. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Etelämpää valtatie 6:n varrelta Etelä-Karjalan Parikkalasta löytyy ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) patsaspuisto, joka jää mieleen pidemmäksi aikaa. Kouvolassa sijaitsevasta Kymen Paviljongista löytyy puolestaan pieni kotieläinpiha.

Nämäkin kohteet ovat maksuttomia! Kuvia Valtatie 6:n varrella olevista kohteista (www)

Tampereen ja Hämeenlinnan puolivälissä sijaitseva Pälkäne yllätti meidät tänä kesänä kivoilla ja edullisilla kohteillaan. Vierailimme Syrjysen Strutsitilalla, josta löytyy lähes 200 eläintä. Strutsien ja hanhien lisäksi tilalla asustelee pupuja, kanoja, kuusipeuroja, villisikoja sekä ylämaan karjaa. Pääsymaksu on aikuisilta 3,50 euroa ja lapsilta (4-14v.) 2 euroa.

Suttisen tilalta löytyy eläimiä ja esterata keppihevosharrastajille! Tilalla viljellään mm. mansikkaa, vadelmaa ja sokerimaissia. Tilan yhteydessä on myymälä, kahvila, jäätelökioski ja ihana Vinttipuoti. Pälkäneen lähitilakohteet eivät rajoitu näihin kahteen!

Strutsitila Syrjynen, Pälkäne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Käymisen arvoisia kohteita Pälkäneellä ovat myös Syrjänharju ja sen huipulla kohoava vesitorni, jonka näköalatasanteelta pääsee ihastelemaan huikeita maisemia ja lukemaan sarjakuvia, sekä Rauniokirkko. Molempiin pääset maksutta. Artikkelimme Pälkäneestä (www)

Kotieläinpuistoista kannattaa panna merkille myös edulliset Tahko Farmi (www) Kuopion Nilsiässä ja Konijänkän Kotieläinpiha (www) Lapissa Ylläksellä. Sisäänpääsy näihin ottaa n. 10 euroa / henkilö, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi. Eläinten pito ei ole ilmaista.

On hienoa, että monien isojen hiihtokeskusten yhteyteen on syntynyt ympärivuotisia aktiviteetteja! Tahkolta ja Ylläkseltä löytyy Kolin tapaan myös näköalahissit.

Kysyimme kuulumiset ja päivitimme tänä kesänä myös Lounais-Suomen helmen Uudenkaupungin artikkelin. Lapsiperheille on tarjolla paljon edullisia kohteita, kuten Automuseo, satumainen Taidetalo Pilvilinna, Wahlbergin talo ja Bonk-museo.

Leikkipaikkoja ja uimarantoja

Tosi kivoja maksuttomia ja tasokkaita leikkipaikkoja lapsille löydät esimerkiksi Tahkon keskuksesta (Tahko Spa Hotel’in vierestä), Raaseporin Fiskarsista (torin vieressä) ja Heinolasta (Aschanin taloa vastapäätä).

Kolarissa Ylläsjärven rannalla (Ylläs-Eelin kaupan vieressä) sijaitsevalla leikkipaikalta pidimme tänä kesänä ihanan stopin. Leikkipaikan erikoisuuksia ovat lasten vaijeriliuku, laavu ja nuotiopaikka.

Ja voi puhtaassa Ylläsjärvessä toki pulahtaa uimaankin, jos säät ja rohkeus sallii! Kivat uimarannat uudenkarheine leikkipaikkoineen löytyvät myös Pälkäneeltä (Pakanranta) sekä Raaseporin Mustiosta.

Pakanranta, Pälkäne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä.fi -palvelustamme löydät lisää mm. maksuttomia pienten lasten Angry Birds -puistoja Espoon Leppävaarassa ja Oittaalla sekä suositun Pikku Kakkosen puiston Tampereella.

Tekemistä sadepäivinä

Luonnosta kiinnostuneelle sadepäivän tärppi on ehdottomasti luontokeskus! Osaan luontokeskuksista pääsee tutustumaan maksutta, joissakin näyttelyt ovat kokonaan tai osittain maksullisia.

Suomen luontokeskus Haltiassa Espoossa perhelippu maksaa kohteen monipuolisuuteen nähden kohtuullisesti 25 euroa (artikkelimme keväältä ja kotisivut).

Suosittelemme myös näitä luontokeskuksia, joissa olemme vierailleet:

Tunturi-Lapin luontokeskus, Enontekiö (www)
Pallastunturin luontokeskus, Muonio (www)
Kolin luontokeskus Ukko, Lieksa (www)
Yllästunturin luontokeskus Kellokas, Kolari (www)

Suomen luontokeskus Haltia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sisäkohteista vinkkaamme myös uuden arvoituskohteen Prison Islandin (www) kesätarjouksesta, jossa selliseikkailuun on ”4 hengen tiimi kolmen hinnalla” -tarjous Helsingin (Salmisaaren Liikuntakeskus) ja Vantaan Flamingon Prison Islandeihin voimassa 9.8. saakka. Mainitse saapumisen yhteydessä ”KESÄTARJOUS”.

Myös Jyväskylässä tarjous on heinäkuun loppuun ja kannattaa kysyä tarjousta myös uusimmasta kohteesta Tampereelta, jonka testasimme kesäkuussa (www).

Tällöin hinta arvoitussellien ratkomisesta on 60 minuutin avainkortille 3 x 17 e ja 90 min vastaavasti 3 x 24,50 e. Prison Island sopii hyvin esimerkiksi perheille, joissa on aikuisia ja kouluikäisiä lapsia.

Vantaan Flamingosta löytyy myös Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalipuisto Pikseli Arcede (artikkeli, kotisivut), jossa pelitilan jakamalla – toinen tsemppaa ja katsoo ruudulta kun toinen pelaa – voit nauttia kaverisi kanssa esimerkiksi tunnin pelaamisesta hintaan 36 e.

Ihana, monipuolinen koko Suomen kesä – satoi tai paistoi!

Jos sinulla on vinkki edullisesta lapsiperheiden kesälomakohteesta, niin vinkkaa kommentilla tämän artikkelin loppuun tai juttumme Facebook-päivitykseemme. Mediastamme löydät paljon lisää käyntikohteita ja artikkeleita kivoista lomakohteista Suomessa (www).

Opastettu vierailu Muonion Harrinivan rekikoirakeskuksessa maksaa 26 euroa (2 aikuista, 2 lasta). Kuva: KivaaTekemistä.fi

Teksti: Henri Elo, Sari Särkijärvi; kuvat: Sari Särkijärvi

Osa artikkelissa mainituista kohteista on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.
**
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää.




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana lomakausiarvonnoissamme.