Käsityöpaja ja Gumbostrandin Panimopuoti viehättävät Etelä-Sipoossa!

Julkaistu:

02.11.2022
| Kirjoittanut:

Vierailin lokakuun lopulla Sipoon Gumbostrandissa merenrannalla, jossa avautuu 5.11.2022 Punaisen Talon Käsityöpajan myyntinäyttely paikallisine käsityötuotteineen. Se on saanut rinnalleen uuden Gumbostrandin Panimopuodin.

Emma Hartwall ja Irja ”Ia” Vesterinen toivottavat asiakkaat tervetulleiksi niin Panimopuotiin kuin Käsityöpajaan. Molemmat myymälät ovat avoinna viikonloppuisin. Kuva: KivaaTekemista.fi

Kirjoitimme ensi kertaa käsityöpajasta marraskuussa 2016. Punainen Talo on hieno, iso, puinen käsityöläisrakennus, jossa toimivat niin puusepänverstas, taideseppä, poronliha- ja taljamyymälä kuin käsityöpaja ja uusi Gumbostrandin Panimopuoti.

Kurkistetaan ensin panimopuotiin, joka on ollut avoinna keväästä lähtien. Syksyllä myymälä on palvellut perjantaisin ja lauantaisin. Marraskuusta alkaen yhdessä käsityöpajan kanssa se on avoinna myös sunnuntaisin.

Emma Hartwall tiimeineen halusi tuoda kotikyläänsä panimopuodin. Hänen suvullaan on pitkät perinteet juomanvalmistuksessa. Emma työskentelee perheyrityksessä, jonka pienpanimoihin kuuluvat Saimaa Brewing Company Mikkelissä ja Malmgårdin Panimo Loviisassa. Nyt niiden tuotteet ovat saatavilla myös Sipoon Gumbostrandissa!

Nykyään on paljon pienpanimoita ja kauppojen hyllyille juomia ei ole enää yhtä helppo saada kuin muutama vuosi sitten, mutta täällä niitä on. – Emma

Gumbostrandin Panimopuoti on kaunis persoonallinen kauppa, jonka sisustuksessa näkyy merihenkisyys. ⛵ Kuva: KivaaTekemista.fi

Hard seltzerit ovat nostaneet Emman mukaan suosiotaan. Ne ovat terästettyjä (alkoholipitoisuus < 5 %) hiilihapollisia juomia, joissa maku menee makeuden ja kaloripitoisuuden edelle. Esimerkki näistä on Saimaa Blood orange Passion.

Juomavalikoimassa on Dropp -lähdevesiä sekä Saimaa -erikoisoluita, lonkeroita, siidereitä, hard seltzereitä ja limonadeja. Malmgårdin valikoima painottuu artesaanioluisiin.

Perinteinen Saimaan lagerolut Marsalkka on hedelmäinen, suodattamaton täysmallasolut. Malmgårdin Kuusenkerkkä Gose on puolestaan suodattamaton, sitruksinen ja hieman hapan pintahiivaolut. Gose on vanha saksalainen oluttyyli Goslarin kaupungista.

Saimaa Ginger Lime Sodapop (kuvassa oikealla alla) on inkiväärin ja limen makuinen limonadi.

Malmgårdin Kartanon kylmäpuristettu rypsiöljy ja kurkuma-maalaisvehnäpasta. Weekend Snacksin gluteenittomia sipsejä (useita makuja), Brunbergin suklaata Porvoosta ja Saimaan limuja. 😋 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Panimopuodissa on paljon myös alkoholitonta tarjontaa. Sitä kuuluukin Emman mukaan olla ja tavoitteena on, että asiakas löytäisi puodista viikonloppuun niin makeat kuin suolaiset herkut kotimaisilta lähituottajilta. 🍫

Myymälän yläkerrassa on myynnissä kauppias Atte Saarion Pokka -poronlihatuotteita ja porontaljoja Rovaniemeltä.

Emma kertoo, että Malmgårdin Kartanon luomutuotteiden valikoima on laajentumassa. Valikoimissa on uutena myös Hommanäsin tilan tuotteita kuten vaaleaa glögiä ja sinappia Porvoon saaristosta sekä SunSpeltin lisäaineettomia luomulakuja.

Gumbostrandin Panimopuoti (wwwFBIG) on avoinna 4.11.-18.12.2022 pe klo 11-17 ja la-su 11-16 ja sen jälkeen pääsääntöisesti pe-la, kesäkuussa ke-su, heinäkuussa ke-la, elokuussa 2023 ke-pe 11.30-16.30, la 11-16. Aukiolo tarkemmin kotisivuilla. Puoti sijaitsee osoitteessa Vainuddintie 72-37, Sipoo. (sijainti taidegalleria Konst & Formin takana oikealla)

🔸🔸

Ia Vesterinen jatkaa Chrisse Hartwallin elämäntyötä käsityöpajassa

Punaisen Talon Käsityöpaja näytti kauniilta jo viikkoa ennen avajaisia lokakuussa 2022. Katosta roikkuu Gunnel Forsströmin loihtimia omenoita. 🍎 Kuva: KivaaTekemista.fi

Haastattelimme Ia Vesteristä viimeksi jutussamme kuusi vuotta sitten. Pitkään opettajana toiminut Ia oli jo silloin aktiivi Punaisen Talon Käsityöpajan – Röda Husets Hantverkin toiminnassa yhdessä Chrisse Hartwallin kanssa.

Ia kertoo nyt, että Chrisse tekee yhä tuotteita jo vuonna 1980 aloittamaansa käsityöpajaan, jossa on tarjolla kymmenien käsityöläisten kauniita sisustus-, tekstiili-, keramiikka- ja lahjatuotteita.

Korona-ajan jälkeen vuosi sitten syksyllä Ia päätti perustaa oman toiminimen ja otti täyden vetovastuun käsityöpajasta ja sen myyntinäyttelystä. Hän ottaa myymälään sopivia käsityötuotteita tyypillisesti välitysmyyntiin 30 prosentin palkkiolla, mutta toiminta ei ole kaupallisesti merkittävää.

Ia asettelee Stina Seemerin rauhoittavia, vanhoihin lautoihin maalattuja lintuaiheita paremmin paikoilleen. Pöydällä Gulle Thermanin teoksia. Kuva: KivaaTekemista.fi

Jatketaan kierrosta. Meri ja meren läheisyys näkyvät vahvasti niin käsitöissä kuin Punaisessa Talossa muutenkin. Panimopuoti sijaitsee samassa tilassa kuin Petteri Erikssonin Teakkeri aiemmin ja sen voi aistia sisustuksesta, jota ei ole tyystin muutettu.

Ia puolestaan on tuonut simpukoita matkoiltaan kaukaa. 🌊 Se näkyy teoksissa. Konst & Formin aiempi galleristi kertoi minulle takavuosina ystävästään, joka vertasi Gumbostrandia Tukholman saaristoon.

Tämän tunnelman voi aistia paitsi Gumbostrandin satamassa VPK-taloineen myös kapealla, idyllisellä Vainuddintiellä ja itse kohteissa Konst & Formissa ja Punaisessa Talossa.

Ritva Tervalan niskatyynyjä, laudeliinoja ja keppihevosia, Chrisse Hartwallin kauniisti maalaamia juomalaseja, Minna Sjernbergin puisia käyttöesineitä naapuriverstaasta ja Ian oma merihenkinen teos. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Punaisen Talon palveluita ovat myös puuseppä Marko Lindqvistin yritys Sipoon Puutuote sekä taideseppä Jyrki Eklund, joka takoo pajassaan raudasta koriste-esineitä, aitoja, kaiteita ja portteja tilaustöinä. Heistä voit lukea lisää jutustamme vuodelta 2016.

Tiesithän, että voit nauttia Gumbostrandissa lounaan tai päivällisen kahdessa paikassa: Konst & Formin Bistrossa (aukiolo syksyllä -22: ke-su) sekä keväällä avatussa Bistro Marinassa (to-su, Gumbontie 222).

Punaisen Talon Käsityöpaja on avoinna 5.11.-18.12.2022, 4.3.-16.4.2023, kesä-elokuussa 2023 (elokuun aukiolo: ke-pe 11.30-16.30, la 11-16) osoitteessa Vainuddintie 72-37, Sipoo. 🎁 Voit seurata Käsityöpajaa FB-ryhmässä täällä. (puh. 040 551 3868)

Taidegalleria Gumbostrand Konst & Form on avoinna vaihtuvine näyttelyineen ympäri vuoden. Punainen Talo sijaitsee Konst & Formin takana oikealla. Käsityöpaja on avoinna marras-joulukuussa ja pääsiäisen aikaan. Panimopuodin ja käsityöpajan yhteydessä on poronliha- / taljamyynti. Kuvat: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

HOKS! Löydät lisää tietoa kohteista suomeksi ja ruotsiksi kohdesivuilla palvelussamme / Du hittar mera information också på svenska:

🔸🔸

Gumbostrandin Panimopuoti ja Punaisen Talon Käsityöpaja ovat KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.