Hobby Centerissä uutta – Kivaa Tekemistä vieraili kivan tekemisen erikoiskaupassa!

Julkaistu:

29.01.2019
| Kirjoittanut:

Vierailin jälleen Tuusulan Hobby Centerissä, joka on lennokkien, radio-ohjattavien pienoismallien, koottavien pienoismallien, rakennusmateriaalien ja ilmailutarvikkeiden erikoiskauppa.

Tuusulalaisen Harri Oksasen kauppa sai alkunsa kuusi vuotta sitten yrittäjän ilmailu- ja lennokkiharrastuksesta. Liike on yhä ilmailuharrastajien suosiossa, mutta tarjolla on paljon muutakin ja valikoima uudistuu koko ajan. Liike toimi aluksi Vantaan Koivuhaassa, mutta on toiminut jo kolme vuotta Tuusulan Sahankulmassa ”Puuilon kiinteistön” katutasossa, osoitteessa Moukarinkuja 6.

Kauppias Harri Oksanen kädessään Traxxas -radio-ohjattava auto. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kun myymälään astelee sisälle, ensimmäisenä silmään osuvat lukuisat radio-ohjattavat autot. Ne eivät ole aivan pikkulasten leluja vaan hieman isommille lapsille ja aikuisille. Harri puhuu aikuisten lelukaupasta, mutta aivan joka lähtöön aikuisten leluja ei ole saatavilla. 😉

Uusimpana uutuutena viime vuoteen verrattuna ovat UGEARS-merkkiset 3-ulotteiset koottavat puupalapelit. Harri sai idean Viron matkalta paikalliselta yrittäjältä. Puupalapelit ovat mekaanisia pienoismalleja, jotka kootaan ilman liimaa. Ne ovat laadukkaita ja tulevat EU:n alueelta.

Malleja löytyy eri hintaluokissa välillä 40-95 euroa, kuutioista ja traktoreista vetureihin ja hevosvankkureihin. Palapelejä on helposta vaikeaan aina 800 palan pienoismalliin saakka.

Ideoita lastensynttäreille? Hobby Centerin valikoima on todella monipuolinen radio-ohjattavista menopeleistä mekaanisiin UGEARS-pienoismalleihin, Warhammer-figuureihin, koottaviin retro-muovimalleihin ja perinteisiin heittoliidokkeihin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Harri kertoo, että joulu meni mukavasti ja juuri radio-ohjattavat autot ovat kysyttyjä. Harri esitteli hintaluokaltaan 400 euron autoa, jossa nopeus kohoaa jopa 100 km/h:iin ja jossa äänigeneraattori tuottaa asiaan kuuluvan mörinän. Ei muuta kuin kentälle kokemaan!

Tarjolla olevat radio-ohjattavat ovat ekologisesti sähkökäyttöisiä. Harrin mukaan 1:10 -kokoinen auto on helpompi hallita kuin ihan pieni. Harrastuspaikaksi sopii riittävän iso aukea paikka, esimerkiksi hiekkakenttä. Pääkaupunkiseudulta löytyy myös varsinaisia radio-ohjattavien ratoja. Laadukkaiden radio-ohjattavien autojen hintaluokka on Hobby Centerissä 150-700 euroa sisältäen ohjaimen.

Hobby Center palvelee myös varaosa-asioissa sekä muutoinkin asiakastarpeen mukaan. Varaosia ja ystävällisiä neuvoja saa helpommin kuin kiinalaisesta verkkokaupasta!

Tämän lisäksi Harri järjestää uutena palveluna satunnaisesti ajotapahtumia yrityksille.

Autojen lisäksi Hobby Centeristä löytyy perinteisesti myös radio-ohjattavia lennokkeja eli droneja. Yksi suosittu edullinen tuote on perinteinen heittoliidokki – joko viritettävällä kuminauhalla tai ilman.

Tiesitkö, että Hobby Centeristä löytyy varaosia ja erilaisia rakennusmateriaaleja niin ilmailuun kuin vaikkapa nukkekodin rakentajalle tai vaapun veistäjälle? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Verkkokauppa ja Savustintukku

Hobby Centerillä on laadukas verkkokauppa, jossa on kaikki myymälän tuotteet tarjolla – ja päinvastoin. Jos verkkokaupasta on jokin tuote loppu, sitä ei silloin ole myöskään myymälässä. Näin varastonhallinta toimii pienyrittäjällä ja asiakas voi etsiä tuotetta näppärästi joko verkossa tai kivijalassa!

Hobby Centerin kotisivut ja verkkokauppa: www

Hobby Centerin kanssa on toiminut vuoden päivät samassa tilassa Suomen Savustintukku, yrittäjänään Juha ”Jussi” Salo. Yrittäjät tulevat hyvin toimeen keskenään ja auttavat tarvittaessa toisenkin liikkeessä, jos toisella on vaikka menoa johonkin. Tällainen yhteistyö ja sosiaalisuus on tärkeää pienyrittäjille!

Vasemmalla Harri, oikealla Juha. Oikeassa kuvassa vastaavasti vasemmalla Harrin Hobby Center, oikealla Juhan Savustintukku. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Juhan sesonki ei ole aivan vielä alkanut, mutta kohta savustimet ja savustintarvikkeet, grillit jne. käyvät varmasti kaupaksi. Myös Savustintukku toimii verkossa. Hobby Centerin vieressä toimii Tuusulan SportDivari, josta kirjoitimme syksyllä (www), eli palvelut eivät todellakaan lopu Hyrylästä!

Hobby Center palveli joulun alla myös Postin pakettipalvelupisteenä. Uusia tuulia on odotettavissa jatkossakin, sillä kauppias käy haistelemassa vapaa-ajan tekemisen ja teknisen askartelun uusimpia trendejä ulkomaisilla messuilla mm. Saksassa.

Eikä lopu vapaa-ajan tekeminen edes Hobby Centerin valikoimiin. Harri valittiin viime vuonna koripalloseura Keravan Kori-80 ry:n puheenjohtajaksi tyttären koripalloharrastuksen myötä. Onnittelut vapaa-ajan tekemisen moniottelijalle! 🙂

Hobby Center, Moukarinkuja 6, Tuusula. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

Aiempia juttujamme Hobby Centeristä:

11.12.2017 Tuusulan Hobby Center kiinnostaa radio-ohjattavien harrastajia ja nukkekodin rakentajia! (www)

20.11.2016 Tuusulan Hobby Centerin valikoima uudistui – Kivaa Tekemistä tutustui (www)

🔸🔸

Yhteystiedot

Hobby Center + verkkokauppa
Moukarinkuja 6
04300 Tuusula

info(a)hobbycenter.fi
Puh. 09 4289 2498

Myymälä avoinna ma-pe klo 10-17, la klo 10-14

Hobby Center Facebookissa (www) ja Instagramissa (www)

🔸🔸🔸🔸

Hobby Center ja Tuusulan SportDivari ovat KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa, seuraa Instagramissa tai tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti n. 1 kuukauden välein.