Olipa hienoa päästä jälleen Heinolaan. Se erottuu muista Suomen kaupungeista ja kesäpaikoista monella tapaa.
Avaruus. Kun tallustelet vanhan rautatiesillan kävelykaistaa puiden latvojen korkeudella vedenpinnasta, tiedät olevasi vapaa. Vasemmalla näkyy leveän Kymijoen alajuoksu ja Jyrängonvirta, oikealla Ruotsalainen ja sen takana Päijänne.
Jokea pitkin pääsee jatkossa aina Kouvolaan saakka, koska uusi Kimolan kanava Jyrängonvirran ja Vuolenkosken suunnalla on avautumassa heinäkuussa.
Jatkat kävelyä. Takanasi kukkulalla kohoaa 120-vuotias hyväkuntoinen Harjupaviljonki, joka vihittiin kaupunkilaisten ja kylpylävieraiden virkistäytymispaikaksi 3.8.1900. Harjupaviljongin suositun vohvelikahvilan pitäjä Anne Koski kertoo, että elokuussa vietetään 120-vuotisjuhlaviikkoa. Tapahtumia ja torvisoittoa on luvassa, kuten 120 vuotta sitten konsanaan.
Toki kesä on erilainen koronavirustilanteen vuoksi. Onneksi heinolalaiset yrittäjät ovat saaneet tukea toisiltaan ja avattua kesäkohteensa hallitusti. Anne on luottavainen ja saa virtaa myös nuorista, joita tänäkin kesänä työskentelee kahvilassa lähes entiseen malliin.
Henkilökunta on ihanaa ja nuoret ovat niin positiivisia.
Tarjoilukäytäntöjä on muutettu ja pöytäryhmiä harvennettu. Heti saapuessani portilla oli käsidesiä ja infotaulu asiakkaita varten.
Heinolasta tekee arvokkaan juuri se, että Heinola oli aikanaan jo 1700-luvulla laajan Kymenkartanon läänin hallintopaikka maaherran ja poliisimestarin asuinpaikkoineen. Heinolassa toimi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suosittu kylpylaitos, jossa käytiin Venäjältä saakka. Heinolassa sijaitsi opettajaseminaari 1899-1972.
Palataan retkelle Harjupaviljongilta kohti Siltasaarta. Samalla kun Anne on pyörittänyt Harjupaviljonkia vuodesta 2013, Päivi Niemiaho ja miehensä Matti Kantola ovat tehneet kulttuuriteon vuokratessaan Siltasaaren – historiallinen sekin – kaupungilta ja kunnostaessaan rannat ja rakennukset vuodesta 2011 lähtien.
Pieni idyllinen Siltasaari sijaitsee rautatie- ja maantiesiltojen alapuolella, mutta kuitenkin sopivan etäisyyden päässä melusta.
Kun rautatiesilta on ylitetty keskustasta Jyrängön (etelän) suuntaan, alas menevien portaiden jälkeen on palattava pyörätietä pieni matka takaisin keskustaa kohti päästäkseen Siltasaareen. Siellä avautuu oma maailmansa Kailas-taikoineen ja viheralueineen. Kirjoitimme Siltasaaresta enemmän kesän 2018 jutussamme. (www)
Siltasaareen pääsee myös autolla ja sinne on kätevä yhteys keskustasta kevyenliikenteen siltaa pitkin.
Tapahtumia Harjupavijongilla ja Café Kailaassa kesällä 2020
- Juhlavuoden kunniaksi luentosarja jugendista ja perustamisajan pukuhistoriasta Harjupaviljongilla
- Kuvataiteilija Rasaliina Seppälän Voimanantajat -taidenäyttely Harjupaviljongin yläkerrassa 1.7.-16.8.
- Runoviikko starttaa MA 6.7. – alustavaa ohjelmaa: TI Open Mic / Kailas, KE Lealiisa Kivikari / Kailas, TO Runoklubi / Bar Bulmer, PE tv:stä tuttu Juho Kuusi / Harju, LA Mikko Kallio & Päivi-bändi / Kusmiku, SU päivällä Satuja ja runoja lapsille / Harju.
- Musiikkiteatteri Intopiukeen Uuteen nousuun -komediallinen musiikkirevyy 14.-25.7. Kailaassa. (www)
Päivi kertoo innostuneena ja samalla vähän huolestuneena terassirevyystä, jollaisia järjestetään melko harvassa.
Me lähdemme ja haaveilemme siitä, että suosittu revyy toteutuu myös tänä kesänä. Se on iloista hupailua, jota ihmiset tarvitsevat. Siinä on paikallisia taiteilijoita ja ihmiset rakastavat sitä. Viime kesänä kymmenessä näytöksessä vieraili kussakin 120 katsojaa.
Musiikkiteatteri Intopiukeen toiminnanjohtaja on Satu Nipuli, jonka kanssa Päivi suunnittelee tämän kesän revyyn toteutustapaa.
Päivi pitää myös tärkeänä, että asiakas kokee olonsa turvalliseksi:
Kahvilasta voi ostaa myös take away:nä ja saareen voi tulla myös oman piknik-korin kanssa.
On mukava huomata, että niin Anne kuin Päivi ovat kahviloineen sydämellä mukana tarjoamassa ihmisille kulttuurielämyksiä kuvataiteesta musiikkiin ja runoista teatteriin, vaikka tänä kesänä tapahtumia onkin tavallista vähemmän.
Herkkuvalikoimat niin Harjulla kuin Kailaassa ovat viime kesän kaltaisia, makeaa ja suolaista. Harjupaviljongin erikoisuutena ovat erilaiset makeat ja suolaiset vohvelit, Kailaalla lounassalaatit, -piirakat ja herkkuvitriini, jossa houkuttelee herkullinen, punainen Kailas-leivos, saman värinen kuin vastamaalattu kahvilakin.
Perjantaisin on tarjolla itse savustettua lohta, jota voi ostaa mukaansa. 🐟
Nautin omalla retkelläni ensin maukkaan savulohivohvelin kahvin kera ja sen jälkeen Siltasaaressa Kailaan jäätelökioskin herkullisen artesaanijäätelön, jossa oli mangosorbettia ja keksisuklaata, nam!
Tämän jälkeen suuntasin Siltasaaresta näkymiä ihastellen ensin Rantapuistoon ja sieltä edelleen keskustaan.
🔸🔸
MAINOS – Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta Tentsile Experience Grelsbölen lahjakortteja, sijoituskirjallisuutta ja Jokipiin Pellavan kotimaisia peflettejä ja keittiöpyyhkeitä. Ale-koodi muissa kuin lahjakorteissa: ”ALE2020”. Klikkaa tästä.
🔸🔸
Keskustan putiikit valloittivat
Olin kuullut jo etukäteen kaupungin Karoliina Shalabylta, kuinka Heinolassa on paljon ketjuun kuulumattomia erikoiskauppoja.
Se on tosi hienoa, koska kaupoilla on monissa paikoissa niin vaikeaa. Heinola on sen kokoinen kaupunki, n. 19.000 asukasta, sekä suosittu loma- ja mökkikohde, että kaupoilla on menestyksen eväitä.
Heinolan erottuvia puoteja ovat energisten naisyrittäjien vaatekauppa Roosamari ja kenkäkauppa Kenkä-Jenni. Molemmat sijaitsevat torin laidalla. Uniikkeja kauppoja ovat myös urheilukauppa, kaksi kultasepänliikettä (molemmilla omaa tuotantoa!) sekä retrohenkiset kemikalio, elokuvateatteri ja lelukauppa.
Lahjaksi jotain?
Lahjaksi tai kodin kaunistukseksi voi löytää kivoja tuotteita vaikkapa Juhla & Lahja -myymälästä Kirkkokadulla, paikallisten käsityöläisten Elämyspuodista Savontiellä torin pohjoispuolella sekä sisustus- ja lahjatavaraliike Ainomariasta, torin etelälaidalla.
Vielä mitä – Heinolaan pääsee myös veneellä. Kun veneen jättää RantaCasinon vierasvenesatamaan, kävelymatka torille ottaa n. 5 minuuttia. 🚤
Roosamari
Roosamari on merkkivaateliike torin laidalla osoitteessa Savontie 7. Kauppias Hannamari Sillantaus kertoo, että hänen äitinsä perusti Roosamarin 1977, samana vuonna kuin hän itse syntyi.
Hannamari kertoo olleensa liikkeessä töissä 26 vuotta, joista 4 viime vuotta itse yrittäjänä.
Meillä on suomalaisia, ruotsalaista ja tanskalaisia merkkejä, joita ei ihan joka paikasta löydy. Sitten meillä on myös vähän omaa maahantuontia Italiasta ja Ranskasta.
Roosamari keskittyy kivijalkaliikkeeseensä ja toimittaa tilauksia myös postitse. Oli hieno kuulla, että Roosamarin asiakkaista 60 prosenttia tulee muualta ja liikkeessä vierailee joka viikonloppu naisporukoita.
Roosamari on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja liike muutti sijaintiaan pari vuotta sitten – vain muutamia kymmeniä metrejä mutta silti ehkä ratkaisevasti.
Heinolasta löytyy älyttömän paljon kaikkea, paljon palvelevia kauppoja kodinkoneista alusvaatteisiin, myös monia nuorempia nelikymppisiä yrittäjiä, Hannamari kertoo.
Kenkä-Jenni
Savontiellä torin laidalla sijaitsee myös Kenkä-Jenni. Kauppias Jenni Tiili kertoo pilke silmäkulmassa, että hänen vanhempansa päättivät että Jennistä tulee yrittäjä, kun Jenni oli 3-vuotias.
Tuolloin he perustivat Kenkä-Jennin. Yrityksessä on parhaillaan menossa sukupolvenvaihdos. Jenni käytännössä hoitaa liikettä yhden ulkopuolisen työntekijän kanssa.
Haluan, että meillä on kivannäköisiä, jalkaan sopivia kenkiä. Meillä on myös erikoiskenkiä, esimerkiksi erilaisia lestejä sekä isompia kokoja myös naisille.
Jotakin Heinolan kaupoista kertoo se, että aiemmin keväällä julkaisemassamme Suomen ihanimmat pikkuputiikit 2020 -jutussa oli kaksi ehdotusta perusteluineen juuri Heinolasta: Roosamari ja Kymen Viiri.
Tässä lukijamme kommentti vintage- ja antiikkikauppa Kymen Viiristä, joka sijaitsee Heinolan keskustassa osoitteessa Virtakatu 5:
Kymen Viiri on aivan ihana aarrekauppa ja asiakaspalvelu on kympin arvoista.
Lounas maistui – enemmän omatekoista
Suuntasin kauppojen jälkeen lounaalle. Heinolassa on niin paljon kaikkea, että ilman kunnon lounasta ei jaksa.
Paikkana RantaCasinon terassi veden äärellä on mitä parhain. Ihmiset vain ovat ja lataavat akkujaan.
Pyrimme järjestämään live-musiikkia perjantaisin ja lauantaisin ja olemme pitäneet hinnat ennallaan tai laskeneet niitä. Esimerkiksi oluttuoppi maksaa tällä hetkellä 4 euroa, kertoo kokenut ravintoloitsija Marika Cronin.
Marika tapasi aikanaan kondiittorimiehensä, irlantilaisen Stephenin, kun molemmat työskentelivät Keski-Euroopassa. Sittemmin he ovat hoitaneet onnistuneesti niin alppityylistä majataloa Cronin’s Café & Guesthousea Heinolan Myllyojalla kuin Heinolan RantaCasinoa keskustassa Kymen rannalla.
Nyt Marika kertoo RantaCasinon jäätelökioskin uudesta artesaanijäätelöstä, tamperelaisesta Minetistä, jonka maut tulevat aidoista hedelmistä ja muista raaka-aineista. Marika kertoo myös Minetin tarinasta, joka on muuten melkein kuin hänen omansa! 😊
Minetti on Suomen toiseksi vanhin jäätelötehdas. Italialainen mies saapui Suomeen ja meni suomalaisen naisen kanssa naimisiin. He alkoivat valmistaa jäätelöä. Aluksi mies oli tullut Suomeen soittelemaan, palannut takaisin Italiaan ja tullut myöhemmin uudelleen.
RantaCasino on panostanut tällä kaudella enemmän omatekoisin ruokiin ja Stephen tekee myös omatekoista leipää. Hän työskenteli takavuosina huippukondiittorina helsinkiläisravintoloissa.
Yksi päivä ei riitä
Heinolassa on niin paljon kaikkea, että yksi päivä ei taatusti riitä kaikkien mielenkiintoisten kohteiden kokemiseen. Omalla vierailullani jäivät väliin esimerkiksi Lintutarha, Dorkin puisto sekä sisämaan vanhimpiin paremman väen rakennuksiin kuuluva museokohde, Lääninkivalteri Aschanin talo. (www)
Yöpyjälle Heinolassa on erilaisia vaihtoehtoja kylpylähotelli Kumpeli Spa’sta ja Nowenen Hotelli Valosta pienempiin majoituskohteisiin. Yksi viihtyisä ja hyvätasoinen (Booking-arvosana 9,7) on Villa Hulda -omakotitalohuoneisto n. 1 km keskustasta.
Villa Huldan Elina Hynninen suosittelee Villa Huldan majoitusta esimerkiksi perheille tai ystäväporukoille.
Vuodenvaihteessa meillä käy venäläisiä. Joskus meille kokoontuu ystävä- tai sukuporukoita. Heinolan sijainti ja saavutettavuus ovat loistavia eri puolilta Suomea. Ihmiset ihastuvat paikkaan.
Elinan yrityksellä Heinola Travelilla on myös matkanjärjestäjäoikeudet, joten Elina pystyy liittämään majoitukseen myös ruokailuja ja aktiviteetteja räätälöidysti. Heinola Travelin kautta voi varata myös opaspalveluita, elämyskelluntaa ja luontopakopelejä!
Oli kiva kiertää päivän päätteeksi Karoliinan kanssa Heinolan keskustassa ja uimarannalla.
Karoliina kertoi sukulaisestaan, joka tulee pääkaupunkiseudulta Heinolaan reilussa tunnissa, parkkeeraa autonsa maksuttomasti torin laidalle ja asioi kätevästi samalla kertaa kampaajalla, urheilukaupassa, ompelimossa ja postissa.
Jotkut tulevat pelkästään ravintolaan Heinolaan. Meillä mahtuu nauttimaan turvallisesti ja välillä kannattaa ihailla kaupungin kauniita vanhoja rakennuksia.
Ravintola- ja kahvilatarjontaa riittää jo aiemmin esiteltyjen lisäksi, mm. Kettu ja Kana, Kusmiku Street Food & Bar, Kumpeli Spa’n ravintola, Ravintola Lily, Helin ravintola, Ravintola Heila, kahvila-konditoria Eevan Herkut, leipomo ja konditoriakahvila Pekan Leipä, kahvila Tyyrpuuri ja Vesitornin näköalakahvila.
Meillä on ihana, kansainvälisen tason aikuisten kylpylä Kumpeli Spa, pitkään ulkomailla asunut heinolalainen paluumuuttaja Karoliina vinkkaa.
Kaupungissa on myös Nowene Spa -kylpylä sekä vuonna 2016 uudistettu uimahalli (avoinna talvikaudella), eli Heinola on yhä kylpyläkaupunki, kuten se oli ainoita laatuaan Suomessa jo yli sata vuotta sitten.
Oli kiva vierailla päivän päätteeksi Heinolan Talous-muovi ja Lelussa. Kauppiaana on toiminut jo 35 vuotta Terho Endén. Lelukauppa laajoine valikoimineen oli hiljattain esillä Ylen Egenland-sarjassa.
Myymälänhoitaja Satu Hämäläinen kertoi ulkopaikkakuntalaisten ja mökkeilijöiden tekevän elämysretkiä Heinolan kohteisiin kuten lelukauppaan. Satu kertoi pojasta, joka tullessaan kauppaan jalka oven välissä ilmoitti:
Mä voin jo nyt sanoa, että tää on maailman paras lelukauppa.
🔸🔸
Tiesitkö tämän Heinolasta?
- Heinolassa toimii maksuton Lintutarha. Se on koko perheen käyntikohde mutta myös toinen Suomen kahdesta lintuhoitolasta kotimaisine ja eksoottisine lintuineen. Lintutarhalle on valmistumassa kesän aikana uusi vesilintutalo. (www)
- Heinolassa on yhdeksän kaupungin ylläpitämää uimarantaa.
- Heinola on yksi Suomen yhdeksästä kansallisesta kaupunkipuistosta.
🔸🔸
Tähtikohteiden kotisivut ja yhteystiedot
Visit Heinola / Heinolan kaupunki (www – FB – IG)
Kauppakatu 4 (käynti WPK-talon sisäpihalta), Heinola / matkailuinfo
p. 03 849 3615 (ma-pe 8.30-15.30)
matkailu(a)heinola.fi
Café Kailas (www – FB)
Siltasaari 1, Heinola
p. 044 74 77 001
info(a)kailas.fi
Heinolan Harjupaviljonki (www – FB – IG)
Kauppakatu 30, Heinola
p. 040 5619 522
harjupaviljonki1(a)gmail.com
RantaCasino (www – FB – IG)
Maaherrankatu 2, Heinola
p. 040 192 1027 / 03 718 8666
info(a)rantacasino.fi
Villa Hulda (www – FB – IG)
Puistokatu 20, Heinola
p. 040 726 5582
info(a)heinolatravel.fi
🔸 Lisää Heinolan kohteita ja tapahtumia (www)
🔸 Matkailujuttujamme Heinolasta 2019 (www), 2018 (www) ja 2017 (www)
🔸🔸
Heinolan uniikit kahvilat ja putiikit on valittu Kuukauden kohteeksi KivaaTekemistä.fi -mediassa kesäkuussa 2020. Visit Heinola, Harjupaviljonki, Café Kailas, RantaCasino ja Villa Hulda ovat KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää
KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.