Heinola on entinen Kymenkartanon läänin keskuspaikka maaherran residensseineen. Upeat Kymijoen vesistöt, kaupunkipuistot, idylliset kahvilat ja maankuulu kesäteatteri houkuttavat. 💗
Yllätyin upeasta Koskensaaresta aivan Heinolan keskustan tuntumassa – mikä ihana chillailupaikka niin Jyrängön kaupunginosan asukkaille kuin muillekin!
Sinne Elina Hynninen minut kutsui. Kolea keli ei haitannut, koska oli mukava nähdä sekin puoli Heinolasta. Paikallisen Pekan Leivän sämpylät maistuivat Jyrängönvirran rannan nuotiopaikalla.
Sadepäivä teki tuloaan, mutta monta kokemusta oli vielä edessä! Myöhemmin kaupungin tapahtumatuottaja Ossi Arvela kertoi, että Heinola on 4-tietä pääkaupunkiseudulta lähdettäessä ensimmäinen paikka, jossa voit aistia vesistöjen raikkauden.
Monet mökille matkaajat ostavat Heinolan pysähdyspaikoilta, esimerkiksi lähiruokamyymälä Heilasta, ruokatarpeet matkalla, niin ne säilyvät viileinä perille saakka. Heilan yhteydestä löytyy panimokauppa Hilpeä. 🍻
Kuten kuvasta näkyy, Kymijoki on Jyrängönvirran kohdalla leveä johdattaen kulkijansa uuden Kimolan kanavan kautta aina Kouvolaan saakka. Lännessä vesiyhteys jatkuu Lahteen ja pohjoisessa Päijännettä myöten Jyväskylään.
Kahvila Kailaan Päivi Niemiaho puolestaan kertoi, että hän saattaisi melkeinpä juoda kirkasta, Päijänteestä Kymijokea pitkin virtaavaa, vettä. Niin puhdasta se on.
On tosi hienoa, että heinolalaiset ovat ylpeitä kaupungistaan.
Tämä näkyy juuri vaikkapa Siltasaaressa, jossa Kailas sijaitsee – kävelymatkan päässä Koskensaaresta kohti keskustaa. Samoin Harjupaviljonki on kunnostettu ennen kuin se avautui kahvilana nykyisen yrittäjän Anne Kosken vetämänä v. 2013.
Vinkki! Café Kailaan ja Harjupaviljongin välin voit taittaa hyvällä säällä korkean rautatiesillan kävelykaistaa kävellen, maisemia ihaillen. 😎
Elina kokosi kesäkalenterin!
Elina Hynninen on paluumuutettuaan Heinolaan hoitanut sekä Villa Hulda -majoituskohdetta että Heinola Travel -matkatoimistoa.
Villa Hulda on upea täysvarusteltu huoneisto esimerkiksi kahden perheen tai ystäväporukan lomanviettoon. Se sijaitsee n. 1 km keskustasta (Puistokatu 20) ja on avoinna kesä-heinäkuussa. 🌳
Heinola Travel on puolestaan matkanjärjestäjä ja kauppapaikka, joka räätälöi erilaisia elämyspaketteja (majoitukset, ruokailut, kuljetukset, opastukset ja aktiviteetit) matkailijoille ja ryhmille.
Kun ryhmämyynti väheni viime kesänä, Elina on päättänyt tarjota yksityismatkailijoille ja paikallisille elämyksiä kesäkalenterin 📅 muodossa! Ne ovat ns. takuuretkiä ja hinnat lähtevät vain 10 eurosta.
Elämykset on koottu yhteistyössä paikallisoppaiden ja aktiviteettien tarjoajien kanssa. Poimintoja alkukesältä (ks. lisää kalenteri):
- Ti 8.6. Satuopastus Paimenkalliolla, maksuton (www — FB)
- To 10.6. Kaupunkipuiston patsaat ja muistomerkit, 10 €/hlö (www — FB)
- La 12.6. Kuninkaan polulla – kulttuuria, koskia, suota ja salaisuuksia, Hartola, 10 € (www — FB)
- To 17.6. Poppelista piilipuuhun – Puutarinoita Heinolan kaupunkipuistossa, 10 € (www)
- La 19.6. Luontopakopeli Pop Up, 150-180 €/ryhmä (www)
- To 1.7. Opastettu luontoretki Heinolan kansallisessa kaupunkipuistossa, Koskensaaressa, 10 € (www)
Toki tarjolla on monia mielenkiintoisia opastuksia erillistilauksesta, kuten teatteripaketteja ja opastettuja retkiä Heinolan kohteisiin, ks. lisää. Heinola Travel valittiin keväällä Salpausselkä Geopark Partneriksi 🏞 ja siihen liityviä opastuksia löytyy täältä.
Heinolan kesäteatterissa esitetään kesällä 2021 Ray Cooneyn käsikirjoittama ja Kari Heiskasen ohjaama komedianäytelmä Riemurahat.
Rooleissa nähdään Suomen nimekkäimpiä näyttelijöitä Katariina Kaitue, Carl-Kristian Rundman, Ulla Tapaninen, Taisto Oksanen, Jari Pehkonen, Hanna Vahtikari ja Antti Peltola.
Esitysten on tarkoitus alkaa 1.7.2021 lukien, kesto n. 1 h 40 min, ei väliaikaa. Tutustu lisää tästä, tai ryhmäpaketit Heinola Travel.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
🔸🔸
MAINOS – Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta kotimaista sijoituskirjallisuutta ja Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia. Alennuskoodi: ”ALE2023”
Katso lisää
🔸🔸
Päivi kertoo ihanista tapahtumista
Sosiaalinen Päivi Niemiaho, ”Rouva Kailas”, odottaa innolla sekä Runo kantaa -viikkoa (5.-11.7.) että paikallisen musiikkiteatteri Intopiukeen kanssa toteutettavaa revyytä Ilolla päähän 14.7. alkaen. 😊
Nyt olisi viides vuosi tätä ihanaa yhteistyötä Intopiukeen kanssa. Runo kantaa -viikolla meillä on puolestaan open mic -ilta. Se on niin herkkää, kun pöytälaatikkorunoilijat pääsevät esittämään teoksiaan yleisölle. – Päivi
Toki kaikki tapahtumat ovat jonkin verran riippuvaisia koronatilanteesta ja rajoituksista. Viime vuoden revyy Intopiukeen kanssa toteutui ja myytiin loppuun hetkessä.
Kailaan kesässä jo seitsemättä vuotta työskentelevä Henka Marjavaara kertoi, että ihmiset tulevat hyvälle tuulelle Siltasaaressa.
Moni tulee tänne rauhoittumaan ja kuuntelemaan veden ääniä. Sisätiloissa soi rauhallinen jazz.
Päivi vinkkaa savulohiperjantaista Siltasaaressa perjaintaisin alkaen 4.6. ja Unelmien Heinola -kaupunkifestivaalista, taiteellisena johtajanaan kesäheinolalainen Lauri Porra.
Tapahtuma järjestettiin viime kesänä ensimmäisen kerran. Porran puoliso Dalia Stasevska, Siiri Hänninen sekä Heinolan kaupunki olivat mukana järjestelyissä.
”Ihmiset kaipaavat pieniä elämyksiä!”
Korkealla harjulla kävelymatkan päässä keskustasta sijaitsee Anne Kosken emännöimä vohvelikahvila Harjupaviljonki. Suolaiseen nälkään löytyy monenmoista herkkua, niin kylmäsavulohi-, salsa-cheddar-, hunajainen kana- kuin vaikkapa uutuutena Brie-juustovohveliannos.
Makeisiin on omat vohvelinsa, myös vegaanisina ja gluteenittomina.
Meillä on myös vaihtuvia erikoisvohveleita, kuten Heinolan kesäteatterin näytelmän mukaan nimetty annos Riemurahat. – Anne Koski
Anne on huojentunut, kun kausi on saatu käyntiin, tosin tälläkin kertaa ilman perinteistä puhallinorkesteria ja kuoroa. Aina on myös uudistuksia, kuten uusien pikkupöytien hankintaa ulos, uuden tiskikoneen asennuksen tilaamista sekä uudet kotisivut.
Kotisivuilla on paitsi uudet menut myös tarinoita kohteen historiasta.
Nuoret! Kesätyöntekijät ovat tärkeä osa vohvelikahvilan kesää. Sara-Sofia, Olivia ja Veera vinkkaavat nuorten suosimista kohteista Heinolassa, kuten Kylpylän rannasta (upea laaja uimaranta-alue keskustassa RantaCasinon vieressä), ilmaisista tenniskentistä, Sup-lautavuokrauksesta Heinäsaaressa ja Vierumäen FlowPark-seikkailupuistosta.
Anne muistuttaa, että ihmiset kaipaavat nyt pieniä elämyksiä. Historialuennot jatkuvat kamarineuvos Kari-Paavo Kokin johdolla.
Harjupaviljongin yläkertaan on tulossa 1.7. – 15.8. kuvataiteilija Anu Pensolan näyttely Uni on ainoa totuus. Artisteista Harjulle on tiedossa Johanna Iivanainen (9.7.), Osmo Ikonen (23.7.), Emma Salokoski ja Tiktak-yhtyeestä tutuksi tullut Petra. 🎶
Kun Harjulta jatketaan pieni matka Kauppakadun yli (tai ali) koilliseen, vanhan aseman suuntaan, saavutaan kokemisen arvoiseen Dorkin puistoon, jossa on kymmeniä ITE-taiteilija Vesa Väänäsen teoksia ihmisiä ilahduttamassa ja kummastuttamassa.
Dorkin puiston läheisyydessä sijaitsee uudistunut Heinolan Lintuhoitola sekä uusi liikennepuisto. Lintuhoitolaan avautui viime kesänä uusi vesilintutalo. Lintuhoitola on hyvätasoinen koko perheen kohde kotimaisine ja eksoottisine lintuineen, ja sinne on vapaa pääsy. 🦜
Ravintolatarjontaa moneen makuun
Heinolan perinteikäs kesä- ja seurusteluravintola on RantaCasino, jota Marika ja Stephen Cronin ovat hoitaneet henkilökuntineen vuodesta 2011.
Marika kertoo nyt, että he eivät viime kesänä halunneet nostaa kynnystä tulla nauttimaan lounasta, illallista ja virvokkeita ravintolaan.
Laskimme hintoja, ettei perheillä ole kynnystä irtautua arjesta. – Marika
Sama linja jatkuu nyt, eli kohtuuhintaista tarjontaa on luvassa niin juoman kuin ruuan merkeissä. Terassilla puolestaan Minetti-jäätelökioski houkuttelee herkullisilla artesaanijäätelöillään. 🍨
Viime kesänä lanseerattu kotiruokalista on ollut suosittu. Annoksia ovat mm. talon lihapullat pekonikastikkeella ja muusilla, paistetut muikut sekä lasagne. Toki meillä on burgerit ja hienommat menut listalta myös.
Otamme elävää musiikkia ja ulkokeikkoja heti, kun se vain on rajoitusten puitteissa mahdollista.
Kuinka ollakaan, pian haastattelun jälkeen RantaCasino ilmoitti Ilpo Kaikkosen esiintymisestä lauantaina 5.6. 🤩
Ravintolan lähistöllä sijaitsee kesäteatteri, joten teatterimenut tulevat olemaan tarjonnassa heinäkuusta alkaen ennakkovarauksesta.
Heinolassa on yllättävän monipuolinen ravintolatarjonta. Kaupungin tapahtumakoordinaattori Ossi Arvela kertoi minulle perinteikkäästä Ketusta ja Kanasta, jossa on ollut jo sukupolvenvaihdos.
Hunajakana on Ketun ja Kanan klassikko, joka on ollut listalla jo 1980-luvun lopulta. Street food -henkinen Kusmiku on puolestaan palkittu kasvisburgeristaan. – Ossi
Näiden lisäksi kaupungista löytyy Anne Kosken vinkkaama ”ihana kiinalainen ravintola Lily”. Samoin tarjolla on Kumpeli Spa’n ravintola, Helin ravintola, Ravintola Heila sekä useita kahviloita, pizzerioita ja pikaruokapaikkoja.
Oma suosikkini Heinolassa on kesälauantai, tori, munkkirinkilä ja sanomalehti. Torilla on kolme kahvilaa. 👌 – Ossi Arvela, syntyperäinen heinolalainen
Arvokas sisämaakaupunki
Kaupungissa on useita muitakin historiallisia rakennuksia, jotka ilahduttavat museokohteina. Kävelymatkan päässä sijaitsee Lääninkivalteri (poliisimestari) Aschanin talo, komea ja harvinainen paremman väen sisämaarakennus 1700-luvun lopulta puutarhoineen.
Kaupunginmuseossa – Kauppakatu 14, entinen kauppiaan koti 1825-90 ja raatihuone 1898-1983 – on tänä kesänä esillä kiintoisa ARA. Kotien kaunistusta Arabialta 1936-50 -näyttely 6.6. – 29.8.2021.
Heinolan taidemuseon – Kauppakatu 4:ssä sijaitseva 1830-luvulla vamistunut empiretalo – vaihtuvana näyttelynä on puolestaan Kati Rapian Voimia. Sarjakuvaoriginaaleja… -näyttely.
Tutustu Heinolan kaupungin museokohteisiin tästä.
Tiesitkö, että Heinola oli aikanaan Suomen kylpylämaailman keskuksia, mutta se on monipuolinen kylpemiskaupunki yhä! 🧜♀
Kaupungissa on Kumpeli Spa ja Nowene Spa -kylpylät sekä vuonna 2016 uudistettu uimahalli (avoinna talvikaudella). Tämän lisäksi Heinolassa on yhdeksän kaupungin ylläpitämää uimarantaa! 🌊🌊
Heinola tunnetaan toki upeasta Apulanta-bändistä… Lokin päällä lokki… 🎤🎸 Tänä kesänä Heinolassa on mahdollisuus omatoimiseen TMK -kävelyretkeen Teit meistä kauniin -elokuvan hengessä ja kuvauspaikoilla. Samalla voit kuunnella ja katsoa elokuvan ohjaajan ja Apulannan entisen basistin Tuukka Temosen muisteloita nuoruusvuosista. (www)
Rockin ystäville Heinolassa on järjestetty jo vuodesta 1985 Heinolassa Jyrää -ilmaisrock-konsertti. Tänä kesänä tämä ikärajaton puistokonsertti järjestetään su 15.8.2021. Streed Food Festival järjestetään samana viikonloppuna. 😋 Taco taco! 🌮🌯 (em. tapahtumat peruttu koronan vuoksi kesältä 2021)
🔸🔸
Tähtikohteiden kotisivut ja yhteystiedot
Visit Heinola / Heinolan kaupunki (www – FB – IG)
Kauppakatu 4 (käynti WPK-talon sisäpihalta), Heinola / matkailuinfo
p. 03 849 3615 (ma-pe 8.30-15.30)
matkailu(a)heinola.fi
Heinolan Harjupaviljonki (www — FB — IG)
Kauppakatu 30, Heinola
p. 040 7273 688
cafe(a)harjupaviljonki.fi
Café Kailas (www — FB)
Siltasaari 1, Heinola
p. 044 74 77 001
info(a)kailas.fi
RantaCasino (www — FB — IG)
Maaherrankatu 2, Heinola
p. 040 192 1027 / 03 718 8666
info(a)rantacasino.fi
Heinola Travel (www — FB — IG) ja Villa Hulda (www — FB — IG)
p. 040 726 5582
info(a)heinolatravel.fi
🔸 Lisää Heinolan kohteita ja tapahtumia (www)
🔸 Tutustu aiempiin juttuihimme Heinolasta: 2020 — 2019 — 2018 — 2017
Kesäjutussa 2020 kerroimme Heinolan kaupoista ja putiikeista!
🔸🔸
Visit Heinola, Harjupaviljonki, Café Kailas, RantaCasino ja Heinola Travel / Villa Hulda ovat KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita. (kaupallinen yhteistyö)
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää
KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.
Suomesta löytyy mielenkiintoisia paikkakuntia. Heinola on hieno kesäkaupunki. Hyvää tietoa, kiitos jutusta.