Vieraskynä: Seinäkiipeily Salmisaaren Kiipeilyareenalla lasten kanssa

Julkaistu:

25.09.2015
| Kirjoittanut:

Kirjoittaja: Anniina

Meidän esikoinen rakastaa kiipeilyä. Yksi ilta hän sanoi, että voisi mennä Salmisaaren Kiipeilyareenalle töihin. Salmisaaren Kiipeilyareena on Pohjoismaiden suurin ja korkein sisäkiipeilyhalli. Ruoholahden metroasemalta ei ole kovinkaan pitkä kävelymatka paikan päälle.

Mieheni on käynyt nyt pari vuotta esikoisen kanssa kiipeilemässä aina silloin tällöin. Olemme molemmat harrastaneet kiipeilyä ennen lasten syntymää, joten perusvarmistustaidot on hallussa, mutta Salmisaareen voi mennä kiipeilemään itsevarmistaviin köysiin vaikkei aikaisempaa kokemusta olisikaan.

1

Salmisaaren Kiipeilyareenalta löytyy itsevarmistavia köysiä. Se tarkoittaa, että automaatti hoitaa kiipeilijän varmistamisen, ja jos kiipeilijä putoaa tai kun on kiivennyt reitin ylös, niin automaatti laskee kiipeilijän rauhassa alas.

Salmisaaressa alaikäraja automaattisesti varmistaviin köysiin on 4-vuotta. Henkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista, ja he neuvovat kuinka valjaat puetaan, ja miten valjaat kiinnitetään köyteen. Valjaita ja kenkiä saa paikan päältä. Sopiva kiipeilyvarustus on verkkarit/trikoot ja t-paita sekä ohuet sukat kiipeilytossuihin.

2

Salmisaaressa aika vierähtää kuin siivillä. Köysikiipeilyn välissä voi kokeilla boulderointia eli kiipeilyä matalalla sivusuuntaisesti ilman köyttä. Salmisaaresta löytyy myös liukumäki, jota tytöt tykkää laskea välillä, kun lepuuttavat käsiä.

3

Kiipeily on siitä kiva harrastus, että vanhempi ja lapsi voivat tehdä sitä yhdessä. Meillä mies ja esikoinen kiipeävät vierekkäisiä reittejä itsevarmistavissa köysissä. Lapset on aika näppäriä kiipeilyssä. Voimat suhteessa kehon painoon on aika hyvät, joten tämä on myös laji, jossa lapset saattavat jopa päihittää vanhempansa 🙂

4

Lasta ei voi jättää kiipeilemään yksin. Salmisaaressa alle 14-vuotiaalla tulee olla oma vanhempi mukana. Vanhempi varmistaa, että lapsi noudattaa turvallisuussääntöjä.

5

Salmisaaren Kiipeilyareena on hauska perheen yhteinen retkikohde syksyn sateita piiloon. Viime aikoina olen myös huomannut, että synttärilahjaksi on tällaisia kiipeilykokeiluja annettu. Elämyslahjat ja lapsen kanssa vietetty aika onkin mielestäni hyvä suunta tässä tavarantäyteisessä maailmassa! 🙂
Rohkeasti vain kokeilemaan kiipeilyä koko perheen voimin!

Kiipeilyareena
Salmisaaren liikuntakeskus
Energiakatu 3
00180 Helsinki

Puh. 045 3292 552
Kiipeilyareenan kotisivut
Kiipeilyareena Facebookissa

Lue myös KivaaTekemistä -tiimin kiipeilykokemuksesta ja vinkeistä aloittelijalle.
Tutustu lajiin: Seinäkiipeily

Salmisaaren Kiipeilyareena on KivaaTekemistä -palvelun Tähtikohde.

Teksti ja kuvat: Anniina / Bubble bath time -blogi

”Perhelifestyleblogia kirjoittelee kolmen tytön äiti. Blogin ote on samanlainen kuin blogin nimikin – Bubble bath time, kupliva ja iloinen, kuten se hetki kun lapset ovat päässeet vaahtokylpyyn. Riemunkiljahduksia unohtamatta! Toisaalta se hetki kun yksin pääsen pujahtamaan ruusuvaahtokylpyyn kynttilän valossa. Silloin on hyvä hetki pohtia syvällisemmin maailman menoa tai suunnitella tulevia matkoja, mökkiprojekteja tai muistella päivän kohokohtia.”

***
KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.