KivaaTekemistä tutustui: Kaskinen – ihana merentuoksuinen kesäkaupunki

Julkaistu:

11.06.2015
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2016

Majakkasaari Sälgrund. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Majakkasaari Sälgrund. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kivaa Tekemistä -matkaopas Kaskinen

Rauha ja meri. Nämä ovat kaksi sanaa, joilla ystävälliset kaskislaiset myös itse osaavat ja uskaltavat kehua Suomen pienintä kaupunkiaan. Kaskinen sijaitsee saaressa, jonne ajetaan autolla.

Kaskisten idyllisillä pikkukujilla sielu lepää. ”Täällä voi kävellä keskellä katua, eikä ole rautiovaunujen melua”, kuvaa Marianrannan leirintäalueen vetäjä Thomas Grönlund. Välillä paikalliset kokoontuvat keskustan Kirppis-Loppikseen tai junnujen jalkapallo-otteluun kentälle, jota reunustaa 1800-luvulta säilytetty vanha Kalaranta-alue.

Kaskisten matkailun Pia Ruotsalainen muistuttaa monista uusista tapahtumista, joita Kaskisissa tullaan järjestämään kesällä ja syksyllä 2016, mm. Thomaksen järjestämä 50-60-luvun Live Rock´n Roll tapahtuma kesäkuussa, Musiikkia Majakkasaarella heinäkuussa sekä Elämysten Yö syyskuussa. Tarkempi lista tapahtumista on artikkelin lopussa.

Raatihuoneenkatu. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Raatihuoneenkatu. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kaskisiin kannattaa poiketa länsirannikon 8-tieltä. Vielä parempi reitti voisi kulkea idästä Seinäjoen suunnasta kantatietä 67. Lakeudet muuttuvat yhtäkkiä metsäksi ja lopulta kauniit merimaisemat ympäröivät tietä molemmin puolin.

Tyylikkäät opastekyltit. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tyylikkäät opastekyltit. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä pääsi viime kesänä (2015) tutustumaan Kaskisiin kahden päivän ajan. Aloitimme reissun kunnon pulahduksella keskelle saaristoluontoa. Se kävi nopeasti, kun meritaksiyrittäjä ja kalastaja Kari Häggblom oli meitä vastassa kantatien 67 päätepisteessä Kalasatamassa.

Kimpsut ja kampsut, naperot ja aikuiset veneeseen – seikkailu voi alkaa.

Saaristoretket ja merikuljetukset onnistuvat Kaskisten keskustan laiturista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Saaristoretket ja merikuljetukset onnistuvat Kaskisten keskustan laiturista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sälgrund

Venematkamme Sälgrundin majakkamiljööseen oli lyhyt, muutama minuutti. Kari toki kuljettaa myös Kaskisten keskustasta, jolloin merta pääsee aistimaan vähän pidemmästi. Sälgrundissa Kari otti tavarat mönkijän kyytiin. Lompsimme mönkijän perässä 800 metriä metsäpolkua pitkin salaperäiseen määränpäähän.

Metsäreitti luotsiasemalle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Metsäreitti luotsiasemalle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Polku johti saaren eteläkärkeen, jossa sijaitsee vanha ja upea, kunnostettu kaksikerroksinen luotsiasema aittarakennuksineen. Lomaparatiisin kruunaa Sälgrundin majakka, jonka alkuperäinen linssistö vuodelta 1875 kantaa valoa 16 merimailin päähän. Luotsiaseman ympäristössä kulkee luontopolku.

Sälgrundin luotsiasema on Kaskisten kaupungin omistama, mutta Kari vaimoineen pitää sitä hyvässä kunnossa. Kaikki oli tiptop. Omat ruuat kun muistaa ottaa mukaan, niin sitten ollaan pitkällä. Kari hoiti puhtaan juomaveden.

Luotsiaseman hoitaja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Luotsiaseman hoitaja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sekin on kivaa, että voit valita Sälgrundissa joko edullisemman aittamajoituksen – kuten standup-koomikko Niko Kivelä Nurkkakunnat -tv-ohjelmassa kesällä 2015 – tai hieman arvokkaamman pedin luotsiasemalla siisteine suihkuineen ja vesivessoineen.

Sälgrundissa pedit on pedattu ja tunnelmallinen puusauna on majoittujien vapaassa käytössä. Majoitustilaa on yhteensä noin 40 hengelle. Hinta yhdeltä henkilöltä on 30-40 euroa ja aitassa 15 euroa.

Tunnelmallisia majoitusvaihtoehtoja Kaskisissa on myös Nina’s B&B, jonka pihapiirissä on kesäisin lampaita.


Ihastuttavia puoteja ja tarinoita

Kaskisissa useimmat käsityöläisten putiikit ovat kotien yhteydessä. Sitä ei pidä vieroksua, sillä kaskislaiset ottavat sinut avosylin vastaan ja esittelevät mielellään omia käsityötuotteitaan.

Sonjan Pikkutupa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sonjan Pikkutupa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pääsin Pia Ruotsalaisen opastamana tutustumaan tarkemmin muutamaan kohteeseen. Vierailimme Sonjan Pikkutuvalla (Sonjas Lillstuga), jossa taiteilija Sonja Lappveteläisen isoisä on aikoinaan pitänyt leipomoa.

Tupa oli täynnä hienoja ja uniikkeja teoksia, esineitä – pieniä ja suuria – kivoine yksityiskohtineen. Myös puutarhasta löytyy paljon Sonjan omia taideteoksia.


Murrayn tunnelmallinen keramiikkamyymälä

Savipaja Murray on irlantilais-suomalaisen pariskunnan, James ja Raija Murrayn ateljeekoti, savipaja ja keramiikkamyymälä. Pääsin seuraamaan savipajalla Jamesin työskentelyä, kun painavasta savimöykystä valmistui käden käänteessä kaunis saviastia.

Savipaja Murray. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Savipaja Murray. Kuva: KivaaTekemistä.fi

James esitteli innokkaasti eri vaiheessa olevia keramiikkatöitään. Tunnelmallista keramiikkapajaa ei kannata ohittaa. Mukaan lähtee pakostakin jotakin pientä – tai suurta.

Raija kertoo pitäneensä savipajaa Kaskisissa jo vuodesta 1988. Hän tekee nykyisin vain lasituksia ja hoitaa pariskunnan upeaa puutarhaa, jossa näin muutaman kanan ja kukonkin tepastelemassa.

Perheen kissa sen sijaan makasi tyytyväisenä pensaikossa puun alla. Savipaja Murray on kiintoisa kohde lapsiperheillekin juuri eläinten ansiosta. Raijan upeasta puutarhasta saattaa saada kivoja vinkkejä omaankin puutarhaan.


Kirjalöytöjä

Kaskisissa kannattaa piipahtaa kesäantikvariaatti Elsaan, jossa voi tehdä hyviä kirjalöytöjä. Kirjoja on suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi.

Vieraile myös näissä putiikeissa: Annen Käsityöpuoti ihastuttavine ja käytännöllisine käsityötuotteineen, Nicethings Shop, josta löytyy monenlaista kivaa sekä ompelimo, kammaripuoti Soma-Tikki. Lisätietoja putiikeista

Vinkki! Kaskisissa useilla taloilla on oma mielenkiintoinen historiansa. Historiallisesti kiinnostavien talojen seiniin on kiinnitetty kylttejä QR-koodein. Saat lisätietoja kohteesta lukemalla koodin älypuhelimellasi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vinkki! Kaskisissa useilla taloilla on oma mielenkiintoinen historiansa. Historiallisesti kiinnostavien talojen seiniin on kiinnitetty kylttejä QR-koodein. Saat lisätietoja kohteesta lukemalla koodin älypuhelimellasi. Kuva: KivaaTekemistä.fi


Kaskisten kotiseutumuseo yllättää

Seuraavaksi lähdimme Pian kanssa Sonjan mukaan tutustumaan Kaskisten kotiseutumuseoon. Museo toimii upeassa vanhassa porvaristalossa, jonka on rakentanut laivanvarustaja, punssitehtailija ja kauppias Carl Daniel Rhenström 1800-luvun puolivälissä.

Kaskisten kotiseutumuseo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kaskisten kotiseutumuseo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vanha kaskislainen sanonta ”tähtiä kuin Rhenströmin taivaassa” viittaa punssitehtailijan kodin katossa oleviin lukuisiin tähtiin, jotka löydettiin talon restauroinnin yhteydessä.

Sonja kertoi museon kiintoisan esineistön olevan saatu lahjoituksena laivanvarustajien tyttäriltä sekä muilta kaskislaisilta. Aivan museon perältä löytyy todella vaikuttava tekstiilikokoelma. Huone on täynnä porvarisperheille kuuluneita vaatteita ja asusteita, esimerkkeinä upea hattukokoelma sekä silkkinen hääpuku vuodelta 1822.

Toisin kuin monessa muussa museossa, Kaskisten kotiseutumuseossa voi myös juhlia. Vappua juhlitaan sima- ja kahvitarjoilun kera ja ensimmäisenä adventtina koristellaan joulukuusi, syödään puuroa ja nautitaan musiikista. Kuvat: KivaaTekemistä.fi


Upea Bladhin talo

Kaskisten upein talo on eittämättä meren äärellä sijaitseva Bladhin talo. Talon on rakennuttanut v. 1788 laivanvarustaja ja kauppias Petter John Bladh. Sain tilaisuuden kurkistaa taloon, vaikka se ei juuri sinä päivänä ollut auki.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pia esitteli minulle kaskislaisten käsityöläisten oman ”Bladhin puodin”, joka oli täynnä paljon ihanaa ostettavaa. Piipahdimme alakerrassa, jonne kaupungin turisti-info siirtyy kesäisin. Yläkerrassa oli kansalaisopiston tiloja sekä upea juhlatila, jota moni morsian varmasti toivoisi omaksi hääpaikakseen.

Pia kertoi, että Bladhin talossa on vuosien mittaan ollut myös Kaskisten kirkko ja koulukin.


Kalaranta ja Marianranta

Kaskisten keskustaa halkoo suorat, kapeat kadut, joista upein on luonnollisesti Satamakatu. Satamakadun eteläpäässä, Chieffinpolulla, sijaitsee edellä kuvattu Bladhin talo. Satamakadun puolessavälissä on puolestaan vierasvenesatama ja sen kahvila sekä Ravintola Sininen Hetki savusaunoineen.

Sinisen Hetken terassilta on upeat näkymät. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sinisen Hetken terassilta on upeat näkymät. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Katua kannattaa jatkaa vielä pari sataa metriä pohjoiseen. Vanha Kalaranta on museoalue, jossa kala-aitat vieri vieressä kertovat entisaikojen Kaskisten pääelinkeinosta – ajasta, jolloin Karin ja hänen kollegoidensa ei tarvinnut etsiä töitä kalastuksen ulkopuolelta.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kalarannan lyhyeltä kävelykierrokselta löydät muun muassa tallin, savustamon, tervaamispaikan, vene- ja kalavajoja, verkkotelineitä, kalastusmuseon, muistomerkin ja tuulimyllyn. Kalarannasta kannattaa kysellä turisti-infosta ja siitä on saatavilla upea esite kuvituskarttoineen.

**
– TEE LOMASTASI HELPOMPI. TUHANSIA SUOMEN PARHAITA KÄYNTIKOHTEITA MAKSUTTA MYÖS KÄNNYKÄSSÄ: WWW.KIVAATEKEMISTA.FI
**

Kalavajojen seinien puisista, kaiverretuista nimikylteistä näkee, kenelle kukin vaja on aikoinaan kuulunut: Johan Hollfast, Karls Håkans, Ragnar Ekman ja monia muita.


Marianrannan leirintäalue

Toisen yön majoituimme Marianrannan leirintäalueella, jota hoitaa Thomas Grönlund. Alueella on 11 leirintämökkiä, 29 asuntovaunupaikkaa sekä muutama telttapaikka. Uudemmissa mökeissä on hella, jääkaappi, juokseva vesi ja lämmitys.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hintaa mökkimajoitukselle tulee 50 euroa kahdelta henkilöltä, vanhoissa tynnyrimökeissä hinta on 34 euroa. Hintaan sisältyy liinavaatteet. Käytössä on sekä pesu- että keittotilat. Leirintäalueella on myös kahvila.

Ostimme lähtiessämme Thomakselta irtojäätelöt. Suklaa-brownie vei kielen mennessään. Perheen pienimmän vadelma-lakritsa oli niin hyvää, että sitä muut eivät saaneet edes maistaa.

Thomakselta saa Kaskisten parasta jäätelöä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Thomakselta saa Kaskisten parasta jäätelöä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

UUTTA Kaskisissa: Kaffila Taidegalleria

Kaskisten Satamakatu 12:een avattiin toukokuun 2016 alussa ihastuttava taidekahvila, joka toimii samalla Tampereen Taidetalon kautta tulleiden ammattitaiteilijoiden teosten myyntinäyttelynä. Kahvin, pullan ja muiden kahvilatuotteiden lisäksi Kaffila Taidegalleriassa on myynnissä taidetarvikkeita.

Kahvilan pitäjä Tarja Kuusisto suunnittelee, että kahvilassa järjestettäisiin myös ilmaisia kasvitaideväripäiviä alle kouluikäisille lapsille, luentoja, musiikkiesityksiä ja stand up -komiikkailtoja. Tarja on myös hiusterapeutti ja hänellä on ollut aiemmin kampaamo Ilmajoella yli 20 vuotta.

Kaffila Taidegalleria. Kuva: Visit Kaskinen

Kaffila Taidegalleria. Kuva: Visit Kaskinen

Tapahtumia Kaskisissa 2016

28.-29.5. Kevätmarkkinat Kaskisissa – Hyvän olon messut – Avoimet Ovet Sälgrundissa – Museojuna Seinäjoelta Kaskisiin
18.6. Live Rock’n Roll in Kaskinen goes to the 50’s & 60’s
2.-3.7. Kalarantapäivät
14.-17.7. Kaskisten Musiikkikesä
27.7. Musiikkia Sälgrundissa
30.7. Pihakirppis & Piknik Jazz
20.-21.8. Kansainvälinen Majakkaviikonloppu Sälgrundin saarella
21.8. Kansainvälinen Ravintolapäivä
27.8. Down By The Tullilaituri -piknik
3.-4.9. Elämysten Yö
8.-9.10. Kaskisten Silakkamarkkinat

Ruoka- ja majoituspaikat Kaskisissa

Yhteystiedot

Kaskisten matkailuneuvonta
puh. 0400 868 781

www.VisitKaskinen.fi
Kaskinen Facebookissa

Teksti ja kuvat: Sari Särkijärvi, Henri Elo

Kaskisten matkailu on Kivaa Tekemistä –palvelun yhteistyökumppani.

***



Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurin osa kesän 2015 kampanja-asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.