Bloggaava Karavaanari: Hellettä pakoon Raaheen

Julkaistu:

03.08.2014
| Kirjoittanut:

Alue mereltä

Alue mereltä

Viime viikonloppuna lähdimme suunnitelmien mukaan kohti Raahea. Koska lähtömme vähän viivästyi, mietimme että voisimme yllättää lapset jäämällä Kalajoelle. Onneksi emme tätä kertoneet lapsille, koska Kalajoen kohdilla vilisi BMW-autoja silmissä. Nyt oli joka vuotisen Bimmerpartyn viikonloppu. Jatkoimme siis bemariruuhkan läpi kohti Raahea. Miksi ihmeessä sinne, voi joku ihmetellä. No siksi että karavaanarikorviimme oli kantautunut kertomuksia Raahessa sijaitsevasta uudenkarheasta SFC Lohenpyrstöstä. Lisäksi halusimme merenrantaan vilvoittelemaan sisämaan kuumuudesta.

Isä muurikkalettujen paistohommissa

Isä muurikkalettujen paistohommissa

Lohenpyrstön leirintäalueelle oli hyvät opasteet sekä camping -lehdessä että tienvarsilla. Alueella meille tarjottiin heti paikkaa ihan leikkipuiston vierestä kun huomasivat lapsikatraamme. Mikäs siinä, vaunu parkkiin ja iltaruokaa tulelle. Lapset leikkivät koko illan leikkipuistossa ja polkivat tietenkin polkuautoilla.

Kävimme myös uimassa ihanan loivalla uimarannalla. Vaikka lämpötila lähenteli kolmeakymmentä, kävimme myös testaamassa alueen ihanan saunan. Oli todella hyvät löylyt ja mukavaa porukkaa. Iltaa odotin kauhunsekaisin tuntein sillä läheisessä rakennuksessa alkaisi karaoke-tanssit. Itse karaoke ei onneksi pahemmin häirinnyt, mutta jonkinverran meteliä lähti tanssivista karavaanareista. Hiljaisuus oli kello 24 ja ihme ja kumma, sen jälkeen todella oli hiljaista.

Mainos: Tilaa tästä uutiskirjeemme, johon kokoamme sisältömme kohokohdat parin viikon välein. Tilaajana olet mukana kuukausittaisissa arvonnoissa: lippupaketteja, tuotepalkintoja.

Iltauinnilla

Iltauinnilla

Lauantaina oli tarve lähteä kaupoille jääkaappia täydentämään. En ole koskaan lauantaina nähnyt niin autiota kaupunkia! Puolen päivän aikaan ei ihmisiä näkynyt oikeastaan missään. Olivatkohan kaikki lähteneet Ouluun Qstock-festareille tai veneillään merelle? Kävimme tietenkin katsomassa ”Vanhaa Raahea”, eli puutalokortteleita. Kaupunki muistutti jollain tavoin Porvoota. Kirkkoakin ihailimme ulkopuolelta, sisällä emme käyneet koska siellä ilmiselvästi valmistauduttiin vihkitilaisuuteen. Ehkäpä ei tarvitse mainita, että ”poimimme” muutamia geokätköjä myös Raahesta.

Rantaa ihmettelemässä

Rantaa ihmettelemässä

Nälkähän siinä kaupungilla pyöriessä yllätti ja mietimme mitä söisimme. Silloin muistin lukeneeni, että Raahen tornitalon yläkerroksesa on kiinalainen ravintola. Sinne siis! Olipa mahtavat näköalat! Ja hyvää ruokaa!

Tornitalo

Tornitalo

Muutaman geokätkön haun jälkeen palasimme takaisin leirintäalueelle ja nyt kävelimme läheiselle Mikonkarin uimarannalle. Siellä lilluimme vedessä ja leikimme rannalla iltaan asti.

image

Mikonkari

Sunnuntaiaamuna lähdimme tutkimaan Mikonkarin niemeä leirintäalueelta lainatuilla pyörillä. Pyöriä sai lainata ihan ilmaiseksi. Leirintäalueen vieressä täälläkin on kaunis luontopolku. Mutta me ajoimme pyörillä ihan niemen kärkeen ja sielläpä oli kauniit maisemat! Mietin moneen otteeseen tänä viikonloppuna, että kylläpä meillä Suomessa on kaunista! Leirintäalueelta olisi saanut myös kajakkeja vuokralle, mutta ne olivat yhden henkilön paatteja, eli eivät sopineet meidän tarpeisiin. Pitää myös mainita että perille asti on asfaltoitu tie, joten rullaluistimilla tai rullasuksilla pääsee hyvin lenkille vaikka Pattijoen pesäpallojoukkueen kotistadionia

Seikkailua Parrinkalliolla

Seikkailua Parrinkalliolla

katsomaan.

Mielestämme tämä leirintäalue oli oikein hyvä, siisti ja rauhallinen. Sopii erityisen hyvin yhden tai kahden yön pysähdyksiin, mutta itse en pidempään viihtyisi. Täytyy tietenkin muistaa, että alue ei ole täysin valmis vielä ja uskon että esimerkiksi ranta-alue vielä paranee vuosien mittaan.

Heti kotiin palattuamme pääsi vaunu toisiin tehtäviin, eli majoittamaan rakkaita ystäviämme Maria ja Mikaa. Tällä viikolla olemme geokätköilleet kotikulmilla oikein urakalla ja viettäneet aikaa sekä jalkapallokentillä ja uimarannoilla. Kohta kesäloma loppuu, mutta karavaani rullaa vielä ennen asettumista talviparkkiin.

Yhteistyössä mukana: Top Camping Vaasa, Wasalandia ja Tropiclandia

Seuraa Bloggaavien Karavaanareiden Sinin ja Lotan seikkailuja kesä-Suomessa. Blogit ilmestyvät viikoittain. Muistathan lomaasi helpottavan KivaaTekemistä.fi -hakupalvelumme.