Bloggaava Karavaanari: Helleaaltoa ja vaunukokin parhaat

Julkaistu:

24.07.2014
| Kirjoittanut:

Kuluneella viikolla olen pessyt viime reissun pyykkejä, siivonnut vaunua ja odottanut inspiraatiota vaunun ulkopuolen pesuun ja vahaukseen. Mutta sitä inspiraatiota ei ole tullut, vaan sen sijaan olemme nauttineet kesästä. Viime viikonloppu kului torstaista lauantaihin Kokkola Cup – junioreiden jalkapalloturnauksessa. Esikoisemme pelasi kuusi ottelua ja ”keskimmäinen” viisi.

Molemmat pelaavat Alavetelin IK Myran joukkueesa. Ada D-12 tytöissä ja Edvin F-9 pojissa

Molemmat pelaavat Alavetelin IK Myran joukkueesa. Ada D-12 tytöissä ja Edvin F-9 pojissa

Itse osallistuin myös turnauksen talkoisiin ja olin erään koulun keittiöllä tarjoilemassa ruokaa ja siivoamassa. Yhdellä aterialla siinä koulussa söi noin 650 henkilöä, eli töitä riitti.

Koska säät ovat vihdoinkin sellaiset mitä kesälomalta odotamme, niin olemme viettäneet lomaa isolla L:llä. Perheen isä joutui jo palaamaan töihin maanantaina, mutta minä ja lapset olemme ajaneet joka päivä jollekin uimarannalle meren ääreen. Mielestäni Suomen hienoin uimaranta on Kokkolassa, Lohtajan Ohtakarilla. Olen käynyt monilla rannoilla, mutta tämä on Se oikea. Ei millään tavoin kaupallinen, ei oikeastaan koskaan ruuhkainen ja todella loiva eli tällä rannalla voi melkein äitikin ummistaa silmänsä hetkeksi kun lapset temmeltävät rantavedessä.

IMG_1120[1] IMG_1118[1]Koska eilen tiistaina Ohtakarilla saimme aika ison annoksen aurinkoa ihollemme, yritimme tänään pysytellä poissa kaikkein kuumimmasta paisteesta. Lähdimme siis geokätköilemään! Mikä oiva idea! Auton ilmastointi piti ajon aikana huolen sopivasta viilennyksestä ja kätköjä löytyi hyvin metsien siimeksestä.

lapset geokätköilyn tositoimissa

lapset geokätköilyn tositoimissa

Geokätköily on kiva laji koko perheelle. Minulla ja lapsilla on jo määrätyt ”geo-roolit”. Minä navigoin ja yhdessä isompien kanssa luemme karttaa ja katsomme maastoa. Kun kohde löytyy, etsivät lapset sitä ensin ja useimmiten löytävät kätkön. Jos tilanne vaatii, autan minäkin etsimisessä. Itse sain tänään viidennenkymmenennen kätkön kirjattua, eli logattua.

Välillä äidin apua tarvitaan enemmänkin :)

Välillä äidin apua tarvitaan enemmänkin 🙂

 

Eli tämä bloggaava karavaanari ei ole nyt teitä kuluttanut. Olen koko alkuviikon miettinyt mistä kirjottaisin ja sieltä mielen syövereistä se idea putkahti. Kun ostimme vaunumme, sen möi todellinen karavaanariperhe, joka selkeästi rakasti vaunuaan, olivathan he sen ihan uutena itselleen ostaneet. Nyt he möivät vaunun hieman haikein mielin, koska heidän lapsensa olivat tulleet sellaiseen murrosikään ettei karavaanailu vanhempien kanssa voinut vähempää kiinnostaa.

Kuten jo aiemmin kerroin, saimme vaunun ”kaikella varustuksella”. Ja kaupan päälle paljon hyviä neuvoja. Näitä neuvoja ajattelin jakaa tässä teille, arvoisat blogin lukijat. Jos jollekin vaikka olisi niistä hyötyä.

Kun haimme vaunua, sai mieheni opastuksen vaunun tekniikan saloihin ja myyvän perheen äiti perehdytti minut vaunuilun ”naisten hommiin”. Kuten siihen, että lapsiperheessä kannattaa aina olla pyykinpesujauhetta, pyykkinarua tai -teline ja pyykkipoikia mukana. Siksi että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Tämä on niin totta! Norjassa tuli pestyä lakanoita ja yksi pehmolelu ”pienen” pissavahingon takia. Ja viime talvena pesin molempien turvaistuinten päälliset, kun molemmat kaksosista oksensivat autossa. Ensimmäinen siksi, että hänellä on matkapahoinvointia ja toinen siksi, että veljen tuotosten haju vain sai sen aikaseksi. Meillä on näitä matkapahoinvointitilanteita varten autossa aina pieni vati, johon tämä matkapahoinvoiva lapsi on jo monta vuotta osannut oksentaa. Mutta kyseisellä reissulla jokin meni pieleen ja sain siis pyykätä.

Toinen todella avulias teko edellisiltä omistajilta oli teipata teltan putkiin erivärisillä eristysteipin paloilla merkit niin, että tietää, mitkä putket kuuluvat toisiinsa. Siksi meidän ei tarvitse ikinä tapella teltan pystytyksessä. Mutta aika äkkiä totesimme, että meille markiisi on parempi kesällä, koska liikumme paljon. Markiisista olemme tajunneet sen, että se ihan oikeasti kannattaa jättää vinoon jos tiedossa on sadetta. Muutoin sade kertyy kankaaseen ja koko markiisi voi revetä.

Ja meidän ei tarvitse tapella asuntovaunun paikalleen peruuttamisessakaan siksi, että edellinen omistaja neuvoi meitä soittamaan toisillemme ja ohjaamaan puhelimitse. Eli niin että kuskilla on ”hands free” päällä ja minä ohjaan vaunun paikoilleen kertomalla puhelimeen mitä kuskin pitää tehdä. Kun vaunu on pitkä, on tilanteita jossa näin pitää tehdä.

yksi mieleenpainuneista leiripaikoista ihanan vaunumme kanssa. Freivisören, Kalix, Ruotsi 2013

yksi mieleenpainuneista leiripaikoista ihanan vaunumme kanssa. Freivisören, Kalix, Ruotsi 2013

Lämpimät kiitokset näistä ja kaikista muista neuvoista joita Teiltä saimme kun ostimme ihanan vaununne, jota me nykyään rakastamme!

 Moni tuttu miettii miten saamme ruokaa mahtumaan niin pieneen jääkaappiin? Hyvin mahtuu. Ketsupit, sinapit yms. kannattaa hankkia minikokoisina kun taas leipälevite ja maidot mahdollisimman isoina. Sitten pitää vain suunnitella vaikka kolmen päivän ruuat tarkkaan. Meillä on vararuokana aina puurohiutaleita ja purkkihernekeittoa matkassa. Lisäksi suosimme ”italianpata” tyylisiä pastaruokia. Usein olen tehnyt jonkun laatikkoruuan valmiiksi, jota voimme sitten reissussa lämmittää vaunun mikrossa. Yksi lasten lempiruuista on kaupan valmiit lihapullat paistettuna tomaatin tai paprikan kanssa ja lopuksi pannulle lisätään kolmen sipulin makuista kermaa. Sopii hyvin perunan tai pastan kanssa. Tänä kesänä olemme paistaneet vohveleita vaunussa useampaan kertaan.

Tässä jakoon kaikille maailman paras munaton vohvelitaikina:

2,5 dl maitoa

2,5dl vettä

4dl vehnäjauhoja

IMG_2898

Vohvelit paistuvat myös vaunun keittiössä, yleensä tosin markiisin alla ulkona

2 tl leivinjauhetta

150g sulatettua voita/margariiniä

Koska taikinaan tulee paljon rasvaa, ei vohvelirautaa tarvitse rasvata kuin ensimmäistä vohvelia paistaessa.

Helleaallon helliessä lähdemme ilmeisesti kohti Raahea viikonlopuksi, mutta taas saattaa reittisuunnitelma muuttua! Eli kuulumisiin ensi viikkoon.

Yhteistyössä mukana: Top Camping Vaasa

Seuraa Bloggaavien Karavaanareiden, Sinin, Lotan ja Paten, seikkailuja kesä-Suomessa. Blogit ilmestyvät viikoittain. Muistathan kesälomaasi helpottavan KivaaTekemistä.fi -hakupalvelumme.