Bloggaava Karavaanari: Chilifesteiltä Peurungan poreisiin

Julkaistu:

23.08.2014
| Kirjoittanut:

Ilmojen jo viilentyessä oli haettava polttavaa tunnetta Suomen tulisimmalta festivaalilta. Viime viikonloppuna Tampereen Keskustorilla järjestettiin Chilifestit, joissa pääosassa oli itse oikeutetusti erilaiset chilit. Viikonlopun aikana oli mahdollisuus nähdä mm. maailman tulisimman chilin, Naga Morichin syönnin MM-kisat sekä muita syöntikisoja. Kävimme perjantaina katsomassa chilimix-kisaa, jossa hurjimmat söivät useamman Naga Morichin. Kaikki osallistujat olivat miehiä ja täytyy kyllä sanoa, että sitkeitä sissejä jokaikinen.

Kisailijat lauteilla.

Kisailijat lauteilla.

Torilavalla oli myös erilaisia näytöskeittiöitä, joissa neuvottiin chilien käyttöä ruoanlaitossa ja pallogrillauksen lyhyt oppimäärä. Ohjelmassa oli tulishow:ta, stand up:ia ja bändejä. Tori oli täynnä kojuja, joista sai chiliruokaa jäätelöistä makkaroihin ja kahviin. Myynnissä oli myös erilaisia kastikkeita, mausteita, chilikasveja ja makeisia. Asuntoautoon ostimme ensimmäisen viherkasvin, Hot Fajita ruukkuchilin. Saa nähdä kuinka kauan se meidän hoidossa elää, kun kaktuksetkin tuppaavat kuihtumaan hetkessä.

Mutta todella hyvä fiilis jäi tapahtumasta ja sen järjestelyistä. Paljon oli mielenkiintoista tietoa ja viihdettä. Kaiken lisäksi festit ovat talkoovoimin järjestetty jo useamman vuoden ajan, joten pääsymaksuakaan ei ole. Suosittelen ehdottomasti ensi vuonna viereilemaan tapahtumassa. Läheltä keskustaa Härmälästä löytyy myös hyvä leirintäalue.

Festarituliaisia, Hot Fajitas.

Festarituliaisia, Hot Fajitas.

 

Touhuviikonlopun jäljiltä olikin hyvä suunnata muutamaksi yöksi Peurungan kylpylään rentoutumaan.

Peurungassa meitä odotti rempseä respan setä sekä ihana parvekkeellinen huone järvimaisemalla. Hetki maltettiin ajomatkan jäljiltä hengähtää kun paineltiinkin jo pää kolmantena jalkana kylpylään. Huomasi kyllä, että kylpylä on hiljattain uusittu, sillä pukuhuoneista lähtien kaikkialla oli siistiä. Kaiken ikäisiä oli huomioitu. Kuntoallas (jokiallas) oli riittävän suuri ja antoi hyvän vastuksen virtauksen ansiosta. Lapsille oli omia altaita ja 130 metrin pituisessa vesiliukumäessä pääsi nauttimaan vauhdista. Itse olin ihan innoissani infrapunasaunasta, jossa en aiemmin ollut käynyt. Miellyttävä lämpö uinnin välissä ja rentouttava linnunlaulu sai silmät luppaamaan. Tuommoisen kun saisi kotiinkin. Näin saunahulluna ei se höyrysaunakaan hullumpi ollut. Kolme tuntia polskimista ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.

Ei hullummat näkymät Peurungan huoneestamme.

Ei hullummat näkymät Peurungan huoneestamme.

Seuraava päivä menikin aika saman kaavan mukaan. Monipuolisen ja maittavan aamiaisen jälkeen ulos lenkille ja sitten kylpylään. Molempina päivinä kävimme kylpylässä ennen neljää, joten ihmisiä ei ollut vielä kovin paljoa. Päivällinen nautittiin hotellin ravintolassa, Villipeurassa. Noutopöytä notkui herkkuja ja kaiken kruunasi jälkiruokabuffet. Tuli vedettyä kunnon suklaamousse-överit.

Kylpylän kahvila oli meillä ahkerassa käytössä.

Kylpylän kahvila oli meillä ahkerassa käytössä.

Peurungassa tuntuu käyvän todella paljon kuntoutujia, isompia ryhmiä ja eläkeläisiä. Eikä ihme, sillä vapaa-ajan ohjelmaa on tarjolla laidasta laitaan. Erilaisia jumppia, kuntosaleja, jousiammuntaa, keilailua ja vaikka mitä. Lähellä on myös hyvät ulkoilumaastot. Karavaanareitakaan ei ole unohdettu, sillä pihapiirissä on viisi matkaparkkia ympärivuorokautisessa käytössä. Vuorokausi maksaa 15 euroa ja siihen sisältyy sähköt. Nyt kun tietää, että näin laadukas ja sopuhintainen paikka löytyy suhteellisen läheltä kotia, niin vierailemme aivan varmasti uudelleenkin. Peurunka Areenalla käy myös nimekkäitä esiintyjiä ja varata voi vaikka bilepaketin hotelliyön kera.

Peurungan sisäänkäynti.

Peurungan sisäänkäynti.

Ensi viikolla matkaamme taas karavaanilla, mutta suunta on vielä tuntematon. Ehkäpä eräilyä ja vaellusta tai kaupunkilomailua. Meillä kun karavaani on ympärivuotisessa aktiivi käytössä.

Yhteistyössä mukana: Top Camping Vaasa, Wasalandia ja Tropiclandia

Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä-uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.